Suomen maajoukkueen listoille nousi maaliskuun maaotteluihin kaksi karsintaryhmien ulkopuolella toistaiseksi ollutta pelaajaa. Toinen oli Mjällbyn maalivahti Carljohan Eriksson, joka ei ole pelannut Huuhkajissa vielä otteluakaan, ja toinen Warta Poznaniin Veikkausliigan Hongasta viime syyskuussa siirtynyt isokokoinen keskuspuolustaja Robert Ivanov (lue esittely kaksikosta täältä).

26-vuotias Ivanov oli pelannut Huuhkajissa aiemmin hieman reilun yhden ottelun tammikuussa 2019 pelatuissa harjoitusotteluissa Viroa ja Ruotsia vastaan. Nyt hänet kutsuttiin kuitenkin Markku Kanervan miehistöön ensimmäisen kerran myös kansainvälisinä pelipäivinä.

– Tosi hieno kokemus tämä on, ja olen siitä kiitollinen. Ei voisi toivoa enempää, kuin että pääsee olemaan tällaisessa joukkueessa, Ivanov hehkutti fiiliksiään SuomiFutikselle Huuhkajien tiistaisessa etämediatilaisuudessa.

– On tämä (maajoukkuekutsu) varmasti isoin mahdollinen juttu, jos kisoja ei vielä lasketa. On uskomatonta, että pääsee olemaan Suomen parhaiden pelaajien kanssa samassa tilassa, ja treenaamaan ja pelaamaan heidän kanssaan.

[readmore from=ivanov-robert]

– Se talvimaaottelureissu oli totta kai uskomaton myöskin, mutta on nämä tosipelit vielä vähän eri juttu. Nämä ovat kilpailullisia pelejä, joissa pelataan pisteistä. Se näkyy kaikessa tekemisessä. Ajankohtakin on erilainen, kun melkein kaikkialla on kaudet käynnissä.

Ivanovin matka kansalliselle huipulle ja A-maajoukkueeseen on ollut pitkä, sillä hän nousi parrasvaloihin porras portaalta Kolmosen, Kakkosen ja Ykkösen kautta Veikkausliigaan, jossa debytoi vasta suhteellisen kypsällä iällä 23-vuotiaana. Laitapuolustaja Albin Granlundin tavoin Ivanovkaan ei pelannut aikoinaan lainkaan juniorimaaotteluita.

Ivanov totesi haastattelussa, ettei osannut aikoinaan FC Myllypurossa vielä kuvitella nousua joskus A-maajoukkueeseen. Epäilijöitäkin matkan varrella riitti, mutta tukiverkoston avulla hän jaksoi aina uskoa itseensä.

– Yritin pelata futista ja pitää hauskaa, ja sitä kautta nostaa tasoa sitä mukaa, kun se tuntuu järkevältä ja luonnolliselta, hän kertoi vuosistaan Kakkosessa ja Kolmosessa.

– En kuunnellut, mitä muut sanoivat, vaan luotin siihen, mitä tein. Minulla on käynyt hyvä tuurikin siinä, että minulla on aina ollut hyvä tukiverkosto. Äiti ja muukaan perhe eivät ole ikinä mitenkään painostaneet, vaan aina kannustaneet tekemään töitä.

– Uraputkeni on ollut siten luonnollinen, että tasoa on nostettu pikkuhiljaa. En ole yrittänyt edetä liian nopeasti, vaan koko ajan kaikki on tuntunut loogiselta. Tiettyä välinpitämättömyyttä muiden puheisiin on tarvittu. Muistan, kun siirryin Honkaan (Kakkosessa kaudella 2016), niin muistan joidenkin kavereiden puhuneen: ”Mitä toi tekee?”. Nyt voin jo vähän naureskella ja muistella noita hauskoina juttuina.

Puolaan Ivanov siirtyi siis viime syyskuussa, sarjanousija Warta Poznanin riveihin. Hän on pelannut tällä kaudella jo 13 täyttä ottelua Ekstraklasassa. Huomionarvoista on, että viimeiset neljä peliä, joissa Ivanov ei ole pelannut, Warta Poznan on hävinnyt.

– Olen itsekin pannut merkille, että ollaan hävitty usein silloin, kun minä en ole pelannut. Ehkä se on sattumaakin, vaatimaton suomalainen arveli.

– Tosi hyvältä ja loogiselta on tuntunut se hyppy Ekstraklasaan. Ei tunnu siltä, että pelaisin siellä jo limittieni ylärajoilla. Koko ajan olen päässyt enemmän kiinni siihen, miten me halutaan siinä jengissä pelata.

– Syksy meni aika lailla totutellessa joukkueen pelaamiseen, koska tulin kuitenkin kesken kauden sinne, enkä osallistunut pre-seasoniin. Hyppäsin niin sanotusti suoraan syvään päähän. Kielikin antoi siihen oman mausteensa, koska kaikki käydään läpi puolaksi, mutta nyt olen päässyt koko ajan paremmin mukaan jengiin.

Warta Poznan on 16 joukkueen sarjassa sijalla 10, ja jopa europelipaikat ovat lähempänä kuin putoaminen. Ivanov onkin tyytyväinen joukkueensa tekemiseen.

– Me tehtiin talvella pari hyvää hankintaa, jotka ovat auttaneet meitä tosi paljon. Muutenkin elämä maistuu tosi hyvältä. Aina, kun futis kulkee hyvin, ulkopuolinenkin elämä menee siinä samalla. Tosi mukavaa on ollut.

– Me ollaan otettu tosi hyviä voittoja isoista seuroista. Meillä on kyllä hyvä joukkue, joten ei se sillä tavalla yllätys ole, 197-senttinen Ivanov kertoi.

[readmore from=huuhkajat]

Kuten Ivanov jo aiemmin antoi ymmärtää, ei hän koe Ekstraklasan olevan hänelle vielä tasonsa puolesta korkein mahdollinen sarja. Unelmat ovat vielä isommissa ympyröissä, mutta niitäkin tavoitellaan maltilla.

– Kuten varmaan kaikilla suomalaisilla, niin Valioliigaa on tullut eniten seurattua. Arsenal on tullut omaksi suosikkijoukkueeksi.

– En kuitenkaan aseta mitään tavoitteita siitä, milloin minun pitää missäkin olla. Tähänastinen lyhyt ura on osoittanut sen, että kaikki tapahtuu omalla painollaan ja oikeaan aikaan. Keskityn nykyhetkeen ja teen paljon töitä sen eteen.

– Uskon, että maailma johdattaa minut sinne, mihin mun pitää mennä. Toivottavasti se on mahdollisimman korkealla, Ivanov sanoi haaveistaan.

Kaikki Suomen ottelut ovat nähtävissä Elisa Viihde Viaplaysta, V Sport Jalkapallo -kanavalta sekä ilmaiseksi Viafreesta.