HS: Mikael Forssell joutui kovaan paikkaan Mika Lehkosuon HJK:ssa: ”Se piti vain hyväksyä”
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin Jalkapalloklubin kannattajat saivat syksyllä 2012 iloisia uutisia, kun seura kertoi, että Suomen kaikkien aikojen hyökkääjiin lukeutuva Mikael Forssell palaa kotiin vietettyään lähes 15 vuotta ulkomailla.
Maaleja syntyi Helsingissä mukavaan tahtiin, mutta Mika Lehkosuon tultua päävalmentajaksi Forssellin, 39, peliminuutit rupesivat vähenemään.
Kesällä 2014 Forssell suuntasi saksalaiseen VfL Bochumiin, mutta palasi vielä Klubiin kaudeksi 2016. Vastuuta tuli kuitenkin Lehkosuon alaisuudessa entistä nihkeämmin.
Forssell kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että vähäinen peliaika oli hänelle pettymys, mutta hän kunnioitti valmentajan päätöstä ja näkemystä.
– Olihan se pettymys. Sain todella vähän peliaikaa. Jos olisin ollut valmentajana siinä tilanteessa, niin ehkä olisin voinut antaa minulle vaikka parikymmentä minuuttia lopusta ja sanonut, että käypä tekemässä maali.
– Se piti vain hyväksyä, että se on jonkun ihmisen näkemys minusta. Se on todella ok. Hän oli valmentaja, ja minä pelaaja.
Forssell olisi voinut lopettaa uransa viimeiseen kauteensa HJK:ssa, mutta se jäi kaivelemaan häntä liikaa. Seuraavaksi, uran viimeiseksi, kaudeksi pelipaikka löytyi paikallisvastustaja HIFK:sta, jota luotsasi hänelle entuudestaan tuttu Antti Muurinen.
Muurisen HIFK:ssa Forssell teki kahdeksan maalia 28 otteluun ja nautti treenaamisesta.
– Oli pelaajana mukava mennä treeneihin, kun tiesi, että luvassa on kivat treenit.
Nykyään Forssell on toimii HJK:n A-junioreiden vastuuvalmentajana.
Voit lukea Helsingin Sanomien artikkelin kokonaisuudessaan TÄSTÄ LINKISTÄ.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan