Jymypaukku! PSG hukkasi tilaisuuden nousta sarjakärkeen – Kylian Mbappélta kohtalokas virhe
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germain hukkasi tilaisuutensa nousta sarjakärkeen, kun se hävisi sunnuntai-iltana putomista vastaan taistelevalle Nantesille 1-2-lukemin.
PSG jatkaa sarjataulukossa toisena 60 pisteessä. Ykkössijalla majaileva Lille on kolme pistettä pariisilaisten edellä pelattuaan tänään 0-0-tasapelin AS Monacon kanssa.
Julian Draxler vei PSG:n johtoon avausjakson lopulla, kun kotijoukkueen pitkä painostus tuotti viimein tulosta. 1-0.
Toisella puoliajalla johtoasema valui kuitenkin käsien välistä hukkaan. PSG:n sulaminen alkoi Kylian Mbappén virheestä, joka johti Nantesin tasoitukseen.
[readmore from=PSG]
Mbappé syötti pallon huolimattomasti alaspäin, suoraan Nantes-hyökkääjä Randal Kolo Muanille. 22-vuotias pääsi puolittaiseen läpiajoon, käänsi pallon oikealle jalalleen ja laukoi sen komeasti sisään. 1-1.
Noin kymmentä minuuttia myöhemmin Mauricio Pochettinon miehistö kärsi taas yhden takaiskun. Muani ja Moses Simon karkasivat kahdestaan läpiajoon ja jälkimmäinen heistä viimeisteli pallon tyhjiin. 1-2.
PSG haki vimmatusti tasoitusta pelin loppuun saakka, mutta ei onnistunut murtamaan Nantesin tiukkaa puolustusryhmitystä. Ottelu päättyi pariisilaisten yllättävään tappioon.
Wednesday: Knock Barcelona out of the #UCL
Saturday: Lose 1-2 at home to 19th-place Nantes in Ligue 1
Moses Simon and co. turn PSG's week upside down.
Saturday: Lose 1-2 at home to 19th-place Nantes in Ligue 1
Moses Simon and co. turn PSG's week upside down.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
