Tshekki – Belgia: Lauantain kärkimatsissa nähdään tulivoimaa
Kuva: Getty Images
MM-karsinnat
Tshekki – Belgia
Lauantai 27.03. klo 21:45
Lauantain mielenkiintoisin ottelu MM-karsinnoissa on Tshekin ja Belgian välinen kamppailu. Joukkueet ovat epätasaisen E-lohkon kaksi suosikkia ja voittivat viikolla lohkon avauskamppailunsa selkeästi. Keskinäiset ottelut ovat tärkeitä, sillä niissä ratkotaan lohkon kärkipaikka ja suoraan lopputurnaukseen menijä.
Tshekki löylytti raskaasti varamiehisen Viron puolueettomalla maaperällä pelatussa ottelussa 2-6. Viro meni kylläkin ottelun alkupuolella johtoon, mutta sen jälkeen Tshekki teki kentällä mitä lystäsi. Tulivoimallaan ottelussa erottui West Hamia edustama Tomas Soucek, joka niittasi veljeskansan reppuun kolme maalia. Tshekki pärjäsi myös EM-karsinnoissa – se sijoittui Englannin voittamassa lohkossa toiseksi ja on valmistautumassa omalta osaltaan kisoihin.
Belgia joutui viikolla Walesia vastaan tappiolle, mutta vei ottelun kuitenkin nimiinsä selkeästi 3-1. Maaleista vastasivat Kevin de Bruyne, Thorgan Hazard sekä Romelu Lukaku rangaistuspotkusta. Roberto Martinezin nippu on uskomattoman nimekäs ja laadukas. Jokaiselle pelipaikalle löytyy todella kovaa ukkoa ja se näkyy tuloksissakin. EM-karsinnoissa joukkue teki täysin mitä tahtoi, eikä kärsinyt kymmenessä ottelussa pistemenetyksiä.
Lyö vetoa ottelusta:
Vaikka Belgia on ehdotonta maailman huippua, niin Tshekki ei ole väheksyttävä vastus. EM-karsinnoissa se voitti Englannin ja viime syksynä piti Saksaa tiukoilla. Tässä ottelussa Belgia on luonnollisesti suosikki, mutta katse kääntyy maalimääriin. Kentällä on julmettu määrä tulivoimaa ja runsasmaalisuus kiinnostaa: Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 1,83. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista