Bayern München ei ilahtunut mestarivalmentaja Hansi Flickin toiminnasta – legendaariselta apulaisvalmentajalta seurajohdolle satikutia
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin valmentaja Hansi Flick räväytti lauantaina, kun hän ilmoitti haluavansa purkaa työsopimuksensa Bayernin kanssa kuluvan kauden päätteeksi. Flickin ja Bayernin sopimus jatkuisi vielä kaksi vuotta kesään 2023 saakka. Flickiä on viety huhuissa Saksan A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi, joskaan sitä hän ei uudeksi toiveosoitteekseen vielä vahvistanut.
Bayern München pitää Flickin tilannetta vielä kaukana loppuunkäsitellystä. Valmentajan tahto on selvä, mutta Bayern ei vielä luvannut, että sopimus tullaan purkamaan, vaan se julkaisi sunnuntaina asiasta kotisivuillaan oman tiedotteensa.
– Lauantaina Bayernin päävalmentaja Hansi Flick kertoi julkisesti toivovansa, että hänen kesäkuuhun 2023 ulottuva sopimuksensa purettaisiin ennen aikojaan tämän kauden päätteeksi. Hansi Flick oli kertonut tästä toiveestaan Bayern Münchenin johtokunnalle jo viime viikon aikana, tiedotteessa todettiin.
– Hansi Flick ja FC Bayern sopivat sitten, että huomio pidettäisiin täysin otteluissa Wolfsburgia, Bayer Leverkusenia (20.4.) ja Mainzia (24.4.) vastaan, jottei koko seuran täydellistä keskittymistä näihin tärkeään kolmeen otteluun häirittäisi.
– FC Bayern ei hyväksy nyt nähtyä Hansi Flickin yksipuolista viestintää ja aikoo jatkaa keskusteluja sovitun mukaisesti vasta Mainz-ottelun jälkeen.
Lisämaustetta soppaan tuo se, että myös Flickin apulaisvalmentaja Miroslav Klose haluaa poistua seurasta vain yhden vuoden palvelusvuoden jälkeen. Hyökkääjälegendan sopimus kattoi vain tämän kauden, mutta jatkosta ei ole Klosen mukaan neuvoteltu.
Syy lähtöhaluihin ei ole kuitenkaan siinä, vaan ”seurajohdon viestinnässä”. Vuoden 2014 maailmanmestari vahvisti jossain määrin Bildille huhut siitä, ettei Flickin ja urheilujohtaja Hasan Salihamidzicin yhteistyö ole sujunut toivotulla tavalla, vaan kaksikolla on ollut runsaasti erimielisyyksiä muun muassa pelaajapolitiikkaan liittyen.
– Minulle henkilökohtaisesti ei ole minkäänlainen ongelma, ettei seura ole vielä keskustellut lainkaan kanssani. Minua alkoi varsinaisesti mietityttää se, miten täällä kommunikoidaan toinen toistensa kanssa, Klose totesi Bildille.
[readmore from=Bayern-München]
– Vaikka aina ei olisikaan samaa mieltä, pitää toista ehdottomasti aina kunnioittaa. Uli Hoeneß ja Kalle Rummenigge tekivät tästä seurasta maailmanluokan seuran, koska heille kyse oli aina FC Bayernista eikä henkilökohtaisesta turhamaisuudesta.
Lähteet: Bayern Münchenin kotisivut ja Transfermarkt
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Zlatan Ibrahimović latasi suorat sanat Hollannin pelitavasta – lyttäsi Ronald Koemanin
- SJK myi luottopelaajansa
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Saksan MM-pettymys käynnisti päävalmentajahuhut – Jürgen Kloppilta suora vastaus
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Saksa putosi MM-kisoista – Julian Nagelsmann kommentoi tulevaisuuttaan
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa