Hattutemppu! Gentjana Rochi jatkoi siitä, mihin viime kaudella jäi – sarjanousija sai kylmää kyytiä Kuopiossa
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura avasi lauantaina kautensa Kansallisessa Liigassa kaatamalla sarjanousija Helsingin Palloseuran 4-0. Viime kauden maalikuningatar Gentjana Rochi tehtaili hattutempun ja yhdestä osumasta vastasi Aino Kröger.
Ensimmäinen syntyi, kun pallo kimpoili HPS:n kannalta epäonnisesti sen pelaajista Rochille, joka pääsi viimeistelemään lähietäisyydeltä.
KuPS:n toisessa osumassa Rochi ohitti haltuunotollaan Eerika Hämäläisen ja laukoi voimakkaan kudin takatolpan kautta sisään.
HPS:lla oli takaiskujen lisäksi muutenkin synkkä avausjakso, sillä Iida Laine joutui tulemaan loukkaantumisen takia vaihtoon parinkymmenen minuutin jälkeen.
KuPS:n kolmas maali näki päivänvalon noin vartti ennen päätösvihellystä. Krögerille annettiin liikaa tilaa rangaistusalueen tuntumassa, joten hän haki vasemman jalkansa vapaaksi ja laukoi pallon verkkoon.
Rochi viimeisteli hattutemppunsa aivan ottelun loppuhetkillä, kun HPS-vahti Emilia Tuomela pudotti pallon eteensä pohjoismakedonialaiselle, joka hoiti homman loppuun.
HPS:lle ei lopulta merkitty ottelussa yhtään laukausta.
Lauantain muissa otteluissa TiPS voitti PK-35:n 3-0, HJK kaatoi JyPK:n 4-1 ja PK-35 Vantaa pelasi Åland Unitedin kanssa 2-2-tasapelin.
#KuPS #HPS #Kansallinenliiga
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
