HJK murskavoitolla Suomen Cupin loppuotteluun – FC Inter avusti helsinkiläisiä lahjamaaleilla
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin Jalkapalloklubi eteni lauantaina Suomen Cupin loppuotteluun, kun se voitti FC Interin välierässä murskalukemin 4-0.
Inter ei ollut ennen lauantaita päästänyt tämän kauden cupissa maaliakaan, mutta HJK:ta vastaan se lahjoitti niitä vastustajalle parikin kappaletta.
Ensimmäinen maali nähtiin yhdeksännellä minuutilla. Interin Arttu Hoskonen potkaisi pallon topparikollegaansa Rick Kettingiin, peliväline tuli HJK:n Roope Riskille, joka tuikkasi sen Filip Valenčičille. HJK:n slovenialaistaituri haki vasemman jalkansa vapaaksi ja rokotti entistä seuraansa sijoittamalla pallon alakulmaan.
Seuraava osuma syntyi 16. minuutilla, kun Interin puolustuspäässä sekoiltiin vielä pahemmin. Maalivahti Aati Marttinen joutui lähtemään tolppien välistä pitkälle vastaan huonoon pudotukseen ja latasi pallon päin Atomu Tanakaa. Kuula tuli Roope Riskille, joka näki keskustassa vapaana David Brownen ja syötti pallon hänelle. Brownella oli enää tyhjä maali edessään, eikä hän erehtynyt.
Toista jaksoa oli takana vajaa kymmenminuuttinen, kun Klubille vihellettiin rangaistuspotku. Brownen keskityksen tielle syöksynyt Hoskonen osui palloon kädellään. Pilkkuvastuun otti Roope Riski, joka toimitti pallon verkkoon.
Viimeinen niitti nähtiin reilut kymmenen minuuttia myöhemmin. Pallo pelattiin Riku Riskin ja Valenčičin kautta Tanakalle, joka pääsi viimeistelemään lähietäisyydeltä.
HJK kohtaa loppuottelussa Kuopion Palloseuran, joka voitti aiemmin lauantaina FC Hongan 2-1.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon