Huuhkajien Rasmus Schüller tehnyt todella hyvän vaikutuksen – ”Värvättiin kantamaan joukkuetta”
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsin pääsarjakausi on käynnistynyt tänä viikonloppuna. Neljä ottelua on jo pelattu, ja sunnuntaina pelataan vielä kaksi. Kierros päättyy maanantaina kahteen viimeiseen otteluun.
Sunnuntain kello 18.30 alkavissa iltaotteluissa nähdään myös suomalaisväriä. Ottelussa Elfsborg-Djurgården vieraiden keskikentän keskustassa pelaa Huuhkajien luottomies Rasmus Schüller. Suomessa varttunut, mutta nuorisomaajoukkuetasolla Albaniaa edustava Albion Ademi puolestaan aloittaa DIF:n vaihtopenkillä. Kotijoukkueen Leo Väisänen toipuu yhä jalkaleikkauksestaan.
Toinen Djurgårdenin kahdesta päävalmentajasta, Thomas Lagerlöf, kertoi Fotbollskanalenille, että Schüllerin otteisiin ollaan oltu harjoituskauden aikana erittäin tyytyväisiä. 29-vuotias suomalainen on saanut heti harjoituspeleissä suuren pelillisen roolin. Vaihtuvuus joukkueessa on ollut suurta, sillä avainpelaajista muun muassa Jesper Karlström ja Fredrik Ulvestad poistuivat riveistä, ja joukkueeseen tuli kaikkiaan 11 uutta pelaajaa.
– Kaikki tulokkaat ovat tehneet vaikutuksen eri tavoin, mutta samalla heihin kaikkiin on kohdistunut erilaisia odotuksia. Rasmus Schüller on kuitenkin todellakin vastannut odotuksia.
– Schüller värvättiin pelaajaksi, joka voi kantaa suurta osaa joukkueesta ja joka voi ottaa vastuuta enemmänkin kuin vain itsestään. Hän on totisesti tehnyt sen, Lagerlöf kehui suomalaista.
[readmore from=Schüller-Rasmus]
Erityisen tyytyväinen valmentaja on siitä, kuinka nopeasti Schüller on sopeutunut joukkueeseen.
– Se tuntuu tietysti hyvältä. Sellaisia pelaajia tarvitaan, jos haluaa menestyä myös vaikeina aikoina, kun joukkueella on loukkaantumisia ja sellaista. Kun joukkueessa ja kentällä on enemmän vastuunkantajia, on voittanut paljon. Rasmus on pelaaja, joka tekee kanssapelaajistaan parempia. Sellaisia pelaajia on tärkeää saada kentälle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa