Katso: Saku Ylätupa takoi huimat tehot Allsvenskanissa – nöyryytti puolustajaakin puikoilla
Kuva: Juha Tamminen
Suomalainen hyökkääjälupaus Saku Ylätupa jatkoi loistavia otteitaan Ruotsin kentillä, kun AIK avasi Allsvenskan-kautensa 2-0-voitolla Degerforsia vastaan tänään maanantaina.
21-vuotias laituri vei AIK:n johtoon ensimmäisen puoliajan lopulla, kun hän viimeisteli Erick Otienon loistavan keskityksen takatolpalta sisään.
Maali oli Ylätuvan ensimmäinen Ruotsin pääsarjatasolla.
Artikkeli jatkuu videoupotuksen jälkeen.
Toisella jaksolla Ylätupa oli jälleen mukana maalinteossa, kun 30-vuotias Nabil Bahoui puski suomalaispelurin keskityksen maaliverkon perukoille.
Ennen maalisyöttöään Ylätupa nöyryytti Degerforsin ruotsalaispuolustaja Sebastian Ohlssonia kuljettamalla pallon hänen jalkojensa välistä eteenpäin.
Artikkeli jatkuu videoupotuksen jälkeen.
Artikkeli jatkuu videoupotuksen jälkeen.
Ylätupa on tehnyt edelliseen kuuteen otteluunsa peräti neljä maalia, kun myös sarjakautta edeltävät ystävyys- ja Cup-ottelut otetaan huomioon.
Ylätupa on edustanut AIK:ta tammikuusta 2019 lähtien ja pelannut seuralle 22 ottelua. Viime kaudella nuorukainen pelasi IFK Mariehamin riveissä kahdeksan ottelua lainasopimuksella.
Saku Ylätupa 
Mittfältaren gjorde sitt första allsvenska mål när @aikfotboll vann mot nykomlingen @dif_degerfors i premiäromgången.
#Allsvenskan
Mittfältaren gjorde sitt första allsvenska mål när @aikfotboll vann mot nykomlingen @dif_degerfors i premiäromgången.
#Allsvenskan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
