KuPS vakuuttavalla esityksellä Suomen Cupin loppuotteluun
Kuva: Juha Tamminen
KuPS on Suomen Cupin ensimmäinen finalistijoukkue. Kuopiolaisseura löi lauantaina kotinurmellaan välierässä FC Hongan 2-1-lukemin.
Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti, eikä päästänyt Honkaa etenemään pallon kanssa.
KuPS:n avausosuma syntyi puolen tunnin kohdalla, kun Urho Nissilän laukaus kimposi tolpasta Janis Ikaunieksille, joka hoiti homman loppuun.
Honka ei päässyt KuPS:n prässin alta usein ulos, mutta kun se pääsi, se väläytteli myös vaarallisuuttaan. Yksi näistä kerroista sattui 35. minuutilla, kun Darren Smith sai pallon juoksuun oikealle laidalle ja keskitti sen Niklas Pyyhtiälle, joka puski täysin vapaasti pelivälineen verkkoon. Pyyhtiän maali jäi myös Hongan ainoaksi maalintekoyritykseksi avausjaksolla. Espoolaiset eivät muutenkaan maalipaikoilla juhlineet.
Myös pelin voittomaali nähtiin jo ennen taukovihellystä. KuPS:n Daniel Carrillo haki vasemman jalkansa vapaaksi ja löysi keskityksellään Santeri Haaralan, joka jatkoi pallon päällään verkkoon. Hongan maalivahti Tim Murray yritti päästä syöttöön väliin, mutta haroi tyhjää ja jätti siten puolustajat toivottoman torjuntatyön eteen.
KuPS kohtaa loppuottelussa HJK:n, joka kaatoi FC Interin toisessa välieräkamppailussa 4-0.
FINAALIIN! 

KuPS voittaa Hongan Suomen Cupin välierissä lukemin 2-1 ja etenee finaaliin.
#KuPS #SuomenCup
KuPS voittaa Hongan Suomen Cupin välierissä lukemin 2-1 ja etenee finaaliin.
#KuPS #SuomenCup
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa