Pääministeri Boris Johnson totesi Euroopan Superliigan olevan ”isku kotimaisen pelin sydämeen” – näin muut merkittävät vaikuttajat kommentoivat suunnitelmia
Kuva: Getty Images
Maanantain vastaisena yönä sunnuntai-iltapäivänä esiin nousseet huhut uuden Euroopan Superliigan perustamisesta vihdoin vahvistettiin. Kuusi Valioliigan suurinta seuraa sekä kolme seuraa niin Espanjasta kuin Italiastakin ilmoittivat tähtäävänsä uuden megarahakkaan kilpailun perustamiseen.
UEFA otti jo ennen virallistamista hankkeeseen erittäin jyrkän kannan. Se on jo ilmoittanut – kansallisten liigaorganisaatioiden tukemana – ettei Superliigaan osallistuvilla seuroilla ole pääsyä omiin kansallisiin sarjoihinsa eikä luonnollisesti myöskään Mestarien liigaan. Mahdollisena pidetään, että kyseinen tusina suljetaan pois jo kauden 2021-2022 Mestarien Liigasta, vaikka Euroopan Superliiga alkaisikin vasta vuotta myöhemmin. Lisäksi Euroopan Superliigan seurojen pelaajien pelaaminen arvoturnauksissa saatetaan evätä.
Jalkapallokannattajat ovat tuominneet suunnitelmat hyvin laajasti. Samoin muun muassa Manchester Unitedin legenda Gary Neville jyrisi Sky Sportsilla hanketta kohtaan kovaa kieltä, syyttäen seuraomistajia ”pettureiksi” ja toivoen niille pistevähennyksiä jo tälle kaudelle. Neville kutsui suunnitelmia myös ”rikokseksi tämän maan kannattajia kohtaan”.
Finally the "gurus" of the superleague PowerPoint are exiting the darkness of the bar at 5AM, intoxicated with selfishness and a lack of solidarity. @UEFA and @EuropeanLeagues and @LaLiga have been preparing and they will get their answer.
Jag kommer aldrig följa en stängd superliga. Jag kommer aldrig jobba med en stängd superliga.
Det är bara så bottenlöst sorgligt.
De håller på att stjäla en så väldigt stor del av mitt liv, min värld.
Det är bara så bottenlöst sorgligt.
De håller på att stjäla en så väldigt stor del av mitt liv, min värld.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
