Suomi EM-kisoihin! Futsalmiehet kukistivat Belgian dramaattisessa ratkaisupelissä
Kuva: Juha Tamminen
Suomen miesten futsalmaajoukkue on lunastanut paikan historiansa ensimmäisiin EM-kisoihin. Suomi kaatoi tiistaina Belgian 3-2 Vantaalla ja sijoittui siten karsintalohkossaan toiseksi. Jo ennen ottelua oli tiedossa, että pelin voittaja pääsee parhaiden lohkokakkosten joukossa lopputurnaukseen.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, ja tilanteita nähtiin kummassakin päädyssä. Belgian avausnelikko painoi kentällä pitkiä minuutteja. Pelin edetessä Suomen ykköskentällinen paransi pallollista pelaamistaan ja sai luotua painetta Belgialle enenevissä määrin.
Ensimmäistä jaksoa oli jäljellä viisi minuuttia, kun tuomaristolta nähtiin erikoinen päätös. Belgian Ahmed Sababti kaatoi Iiro Vanhan aivan rangaistusalueen tuntumassa, mutta aikalisän jälkeen tuomari kantoi pelivälineen monta metriä kauemmas rikkeen tapahtumapaikasta. Vanha tykitti tulisesti, mutta belgialaistorjuja Moustafa Idrissi torjui.
Tauolle mentäessä kummallakin oli kasassa kymmenen maalintekoyritystä.
Toista jaksoa oli takana reilut kolme minuuttia, kun Suomi siirtyi johtoon. Juhana Jyrkiäinen riisti pallon ja syötti Vanhalle, joka chippasi pelivälineen ohi Idrissin, ja Jyrkiäinen viimeisteli vielä itse maaliviivalta.
Belgian Leo puki maalivahdin paidan ylleen ottelun loppuhetkillä, ja vieraat rupesivat pyörittämään. Lopulta Belgia sai pelattua pallon muodon sisään Ibrahim Adnanelle, joka käännähti nopeasti ja laukoi pallon verkon perukoille.
Suomi siirtyi kuitenkin takaisin johtoon lähes heti aikalisän jälkeen. Jarmo Junno ohitti vartijansa ja petasi loistopaikan Vanhalle, joka viimeisteli komeasti lähietäisyydeltä.
Belgia ryhtyi jälleen pyörittämään viidellä kenttäpelaajalle, mutta se kostautui heti ensimmäisen syöttövirheen jälkeen. Panu Autio sai pallon itselleen syvällä Suomen puoliskolla ja laukoi pelivälineen tyhjänä ammottavaan Belgian verkkoon.
Vieraat jatkoivat viidellä pyörittämistä ja kavensivat nopeasti. Pallo pelattiin kulmaan Lucas Diniz Pinheirolle, joka yllätti Suomen maalivahdin Juha-Matti Savolaisen laukomalla pienestä kulmasta sisään.
Peliaikaa oli jäljellä 1,5 minuuttia, kun Belgia sai suoran punaisen kortin. Vanha riisti pallon ja oli etenemässä maalintekoon, kun Leo taklasi häneltä rumasti jalat alta. Suomi pääsi jauhamaan ylivoimalla peliajan loppuun.
𝐊𝐈𝐒𝐎𝐈𝐇𝐈𝐍!
| ME teimme yhdessä futsalhistoriaa! | 𝐖𝐄 𝐃𝐈𝐃 𝐈𝐓!
Unelmia vuodesta 1998 lähtien, tinkimätöntä työtä suomifutsalin ja yhteisen unelman eteen.
𝐊𝐈𝐈𝐓𝐎𝐒 𝐒𝐔𝐎𝐌𝐈!
#Futsalfi #FINBEL @UEFAFutsal
Unelmia vuodesta 1998 lähtien, tinkimätöntä työtä suomifutsalin ja yhteisen unelman eteen.
𝐊𝐈𝐈𝐓𝐎𝐒 𝐒𝐔𝐎𝐌𝐈!
#Futsalfi #FINBEL @UEFAFutsal
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
