Helmarit pelaa Euroopan MM-karsintojen A-lohkossa yhdessä Ruotsin, Irlannin, Slovakian ja Georgian kanssa. Karsinnat alkavat ensi syyskuussa ja itse MM-turnaus pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa heinä-elokuussa 2023. Lohkovoittajat etenevät suoraan lopputurnaukseen, ja toiseksi sijoittuneet joukkueet pelaavat Euroopan jatkoturnauksen lokakuussa 2022. Euroopan maiden jatkoturnauksessa on jaossa kaksi paikkaa MM-lopputurnaukseen. Lisäksi turnauksesta etenee yksi joukkue World Cup play-off -turnaukseen, jossa kymmenen joukkuetta ympäri maailman taistelee kolmesta jäljellä olevasta paikasta. Yhteensä MM-kisoihin voi edetä 12 maata Euroopasta. Suomen päävalmentaja Anna Signeul luonnehti Palloliiton sivuilla Helmarien lohkoa haastavaksi. – Irlanti pelasi hyvin EM-karsinnoissa. He eivät hävinneet esimerkiksi kovin rumasti Saksalle. Slovakia on fyysinen, aina paha vastustaja. Georgiasta tulee haastava vierasottelu. Signeul kohtaa oman kotimaansa, kun Suomi saa vastaansa edellisissä MM-kisoissa pronssia ottaneen Ruotsin. – Minulla on hieman ristiriitaiset tunteet. On hauskaa, että olemme samassa lohkossa. Toivottavasti saamme paljon fanejamme myös Ruotsissa pelattavaan otteluun. Ruotsi on todella hyvä joukkue, kuten kaikki ykköskorin maat.

Euroopan MM-karsintalohkot

A: Ruotsi, Suomi, Irlanti, Slovakia, Georgia B: Espanja, Skotlanti, Ukraina, Unkari, Färsaaret C: Hollanti, Islanti, Tshekki, Valko-Venäjä, Kypros D: Englanti, Itävalta, Pohjois-Irlanti, Pohjois-Makedonia, Latvia, Luxemburg E: Tanska, Venäjä, Bosnia-Hertsegovina, Azerbaidzan, Malta, Montenegro F: Norja, Belgia, Puola, Albania, Kosovo, Armenia G: Italia, Sveitsi, Romania, Kroatia, Moldova, Liettua H: Saksa, Portugali, Serbia, Israel, Turkki, Bulgaria I: Ranska, Wales, Slovenia, Kreikka, Kazakstan, Viro

Helmarit

@HelmaritFI
𝐌𝐌𝟐𝟎𝟐𝟑-𝐤𝐚𝐫𝐬𝐢𝐧𝐧𝐚𝐭! | Mitä sanot Helmareiden arpaonnesta? 🦉💬 | Lue lisää ➡ palloliitto.fi/jalkapallouuti…

Matka kohti Australian ja Uuden-Seelannin MM-lopputurnausta alkaa syyskuussa! Otteluohjelma julkaistaan myöhemmin tänään.

#Helmarit #WWC #WC2023 #MeOlemmeSuomi

LUE MYÖS: