TPS raivostui FC Hongan toiminnasta superlupauksen siirron kohdalla: ”Honka ei noudattanut pelisääntöjä”
Kuva: Juha Tamminen
Siirtoikkunan viime hetkillä Honka räväytti vielä viime hetken siirron, kun se kertoi lunastavansa lupaavan Nikas Pyyhtiän pelaajaoikeudet itselleen. TPS:ssä ei katsottu hyvällä Hongan toimintaa.
Pyyhtiä, 17, siirtyi Honkaan aluksi lainasopimuksella, johon kuului osto-optio. Optio oli mahdollista lunastaa vuoden 2021 aikana. Lopulta Honka käytti optionsa jo ennen kauden alkamista. Pyyhtiä on esiintynyt Suomen Cupissa vahvasti Hongan keskikentällä.
Honka tiedotti Pyyhtiän pysyvästä siirrosta Espooseen keskiviikkona. TPS sai Pyyhtiästä sopimuksen mukaisen korvauksen, mutta tapa, jolla Honka siirron tiedotti, ei miellyttänyt Turussa.
– Honka lunasti Pyyhtiän pelaajaoikeudet ihan sopimuksen mukaisesti. Honka ei vaan noudattanut asian tiedottamisessa yleisiä pelisääntöjä. Me olemme tottuneet siihen, että seurat kertovat tällaisista yhdessä, ja yhdessä sovituin aikatauluin. Me emme vaan ole tottuneet, että asioista tiedotetaan tällä tavalla, TPS:n urheilujohtaja Mika Laurikainen harmitteli seuran tiedotteessa.
Honka ei kertonut tiedotteessaan, kuinka pitkän sopimuksen se solmi Pyyhtiän kanssa.
– Niklas Pyyhtiä on erittäin lahjakas pelaaja ja me toivotamme TPS:n omalle kasvatille kaikkea hyvää hänen pelaajauralleen, Laurikainen sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin