Antonio Conten päätös yllätti Inter-tähden täysin: ”Se oli shokki”
Kuva: Getty Images
Antonio Conte jätti viime viikolla Internazionalen erottuaan seuran päävalmentajan paikalta.
Conte valmensi Interiä kahden kauden ajan, jonka aikana seura kruunattiin kerran Serie A:n mestariksi.
Conte erosi roolistaan, koska hän pettyi Interin taloustilanteeseen. Interin seurajohto haluaa pelaajien ja valmentajien pienentävän palkkojaan ja sen lisäksi Interin on tiettävästi tehtävä ainakin 80 miljoonaa euroa voittoa kesän siirtoikkunassa. Se meinaa ainakin yhden avainpelaajan myyntiä.
Conten alaisuudessa varsin pieneen rooliin jäänyt Christian Eriksen otti kantaa valmentajan päätökseen tanskalaisen TV2 Sportin haastattelussa.
– Se oli suuri yllätys, koska se tapahtui niin nopeasti. Etenkin, kun olimme juuri voittaneet Serie A:n mestaruuden. Olemme olleet hyviä ystävyksiä. Hän vain näki jalkapallon eri tavalla kuin minä. En tiedä, mitä hänen ja seurajohdon välillä tapahtui.
Eriksen ei tiedä, jatkuuko ura Interissä.
– Ikävä kyllä en tiedä, mitä tulee tapahtumaan ja tällä hetkellä en keskity siihen, vaan EM-lopputurnaukseen. Tulevaisuuteni toki riippuu myös uudesta valmentajasta ja seuran ideoista. Taktisesti tietenkin haluaisin pelata ylempänä, enkä puolustuksen edessä.
– Tiesimme Conten puhuvan seuran kanssa. Niin tapahtui myös viime kauden jälkeen, mutta lopputulos oli shokki. Meille tuli sellainen fiilis, että hän halusi lähteä Interistä.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja