Argentiinan suurseura selätti katastrofaalisen koronatilanteen upeasti – voittoon ilman vaihtopelaajia, maalissa pelannut puolikuntoinen kenttäpelaaja ottelun MVP
Kuva: Getty Images
Kerroimme keskiviikkona siitä, kuinka Argentiinan suurimpiin seuroihin lukeutuva River Plate joutui tärkeään Copa Libertadoresin otteluun erittäin tukalista lähtökohdista. Joukkueen pelaajista peräti 20:llä oli todettu koronatartunta, eikä seura saanut lupaa pelaajiston täydentämiseen B-joukkueesta. Niinpä vaihtopelaajia ei ollut lainkaan, ja maaliin jouduttiin laittamaan kenttäpelaaja, koska kaikilla neljällä maalivahdilla oli korona.
River Plate kuitenkin venyi kolumbialaista Independiente Santa Fetä vastaan todelliseen huippusuoritukseen, ja voitti Buenos Airesissa pelatun ottelun maalein 2-1. Kokoonpanossa oli vain 11 pelaajaa, joten yhtään vaihtoa River Plate ei voinut tehdä.
Tolppien välissä huhki keskikenttäpelaaa Enzo Pérez. 35-vuotias Argentiinan vuoden 2014 MM-hopeamitalisti piti maalinsa puhtaana peräti 72 minuuttia, kunnes Kelvin Osorio kavensi loppunumeroiksi 2-1. Ottelun parhaana pelaajana palkitun Pérezin suorituksen arvoa nostaa se, että hän loukkasi sunnuntaisessa ottelussa polvensa jännettä (Transfermarktin mukaan, siirtoasiantuntija Fabrizio Romano puhuu ao. twiitissään takareisivammasta) ja pelasi puolikuntoisena.
Santa Fe piti ottelussa palloa 69-prosenttisesti River Platen 31:tä vastaan. Maalintekoyritykset tilastoitiin Santa Felle 22-9, mutta laukauksista valtaosa meni joko ohi maalin tai blokattiin. Enzo Pérez torjui ottelussa neljä kertaa, aivan kuten virkaveli Leandro Castellanoskin.
River Platella on Etelä-Amerikan Mestarien liigan vastineessa Copa Libertadoresissa nyt viiden alkulohkon ottelun jälkeen yhdeksän pistettä. Se johtaa siten lohkoaan ennen päätöskierrosta. Neljä pistettä kerännyt Santa Fe jää lohkon jumboksi. River Plate pelaa lohkovoitosta ja jatkopaikasta jo ensi keskiviikkona, kun se saa vieraakseen brasilialaisen Fluminensen.
River Plate incredible night 
- 20+ Covid cases
- Goalkeepers ruled out
- No list changes allowed
- 11 players available (!)
- Midfielder Enzo Pérez starts as GK vs Santa Fe in Copa Libertadores
- Pérez plays through a hamstring injury
...and River won 2-1.
Pérez, MVP.
- 20+ Covid cases
- Goalkeepers ruled out
- No list changes allowed
- 11 players available (!)
- Midfielder Enzo Pérez starts as GK vs Santa Fe in Copa Libertadores
- Pérez plays through a hamstring injury
...and River won 2-1.
Pérez, MVP.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
