Huuhkajien keskikenttäpelaaja Glen Kamaraa maaliskuisessa Eurooppa-liigan ottelussa rasistisesti solvannut Ondrej Kudela on pyytänyt tapahtunutta anteeksi. Lisäksi Slavia Prahan toppari aikoo valittaa UEFA:n hänelle langettamasta kymmenen ottelun pelikiellosta Urheilun vetoomustuomioistuimeen CAS:iin.

Pelikielto jätti Kudelan ulos pian alkavasta EM-lopputurnauksesta. EM-kisat olisivat olleet Kudelan ensimmäiset arvokisat.

– Olen pahoillani siitä, että menetin tilaisuuden pelata EM-kisoissa. Haluan kuitenkin puhdistaa nimeni, joten jatkan taistelua, Kudela toteaa anteeksipyynnössään.

– Kiitos perheelleni, Slavia Prahalle, puheenjohtaja Jaroslav Tvrdikille, faneille ja kaikille mahtavasta tuesta. Olen ollut siitä hyvin kiitollinen.

[readmore from=Kudela-Ondrej]

– Ymmärrän, että tein virheen sanoessani Glen Kamaralle mitään. Ottelussa oli paljon tunnetta, ja valitettavasti en voi tehdä sitä tekemättömäksi. Olen hyvin pahoillani.

Seuraavaksi Kudelan tapaus etenee siis Lausanneen CAS:n käsittelyyn. Kudela on kärsinyt kaksi ottelua kansainvälisestä pelikiellostaan, joten sitä on jäljellä vielä kahdeksan ottelun verran.

Lähde: TalkSport