Internazionale-pomo paljasti: Tästä syystä Mauro Icardi jätti seuran – ”Toi liikaa vaikeuksia”
Internazionale kruunattiin sunnuntaina Serie A:n mestariksi. Mestaruus oli Interille ensimmäinen 11 vuoteen.
Antonio Conte tarvitsi vain kaksi kautta Juventuksen yhdeksän peräkkäistä mestaruutta sisältäneen voittoputken katkaisuun.
Conte saapui Interin peräsimeen kesällä 2019. Joukkueen paras maalintekijä Mauro Icardi ei mahtunut Conten suunnitelmiin ja seura lainasi argentiinalaiskärjen PSG:hen. PSG lunasti Icardin itselleen viime kesänä.
Inter korvasi Icardin Romelu Lukakulla. Lukaku on tehnyt kahden sarjakauden aikana yhteensä 44 maalia Interille.
Interin toimitusjohtaja Beppe Marotta otti kantaa Icardin myyntiin Mediasetin haastattelussa.
– Se päätös oli vaikea, mutta elintärkeä. Icardi toi liikaa ongelmia pukukoppiin. Kaikki eivät välttämättä olleet samaa mieltä siitä päätöksestä, mutta meidän oli tehtävä se ja lopulta se kantoi hedelmää, Marotta totesi.
– Conte toi pelaajille voittavan mentaliteetin viemällä ongelmat pois, Marotta viittasi Icardiin.
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto