Jos jollekin huippujalkapalloilijalle ikä on kliseisesti ”pelkkä numero”, niin varmasti 43-vuotiaalle elävälle legendalle Gianluigi Buffonille. ”Gigi” pelasi keskiviikkona Juventuksen maalilla Italian Cupin loppuottelussa Atalantaa vastaan (lue raportti Juven 2-1-voittoon päättyneestä ottelusta), torjui viisi kertaa ja sai nostaa illan päätteeksi kuudennen kerran urallaan Coppa Italian voittopokaalia ilmaan. Etenkin ottelun alussa Buffonilla riitti töitä.

Buffon on voittanut urallaan valtavasti muun muassa maailmanmestaruudesta ja kymmenestä Serie A -voitosta alkaen. Ehkä yksi parhaiten hänen komeaa ja pitkää uraansa kuvailevista tosiseikoista on silti se, että hän voitti Coppa Italian sekä saman perheen isän että pojan kanssa.

Ensimmäisen cup-mestaruutensa Buffon voitti jo vuonna 1999, kasvattajaseurassaan Parmassa pelatessaan. Tuolloin hänen joukkuetoverinsa oli Italian maajoukkueessa niin ikään pelannut Enrico Chiesa. Eilen Enricon poika Federico Chiesa teki Juventuksen 2-1-voittomaalin. Kun Buffonin ja Enrico Chiesan Parma kaatoi cup-finaalissa Fiorentinan toukokuussa 1999, oli Federico vasta 1-vuotias taapero.

Italian Football TV

@IFTVofficial
Buffon won the Coppa Italia with two generations of Chiesa’s: Enrico Chiesa (1999), and Federico Chiesa (2021). Eternal ♾

Thanks @federicochiesa for posting on your IG story ❤️

Adriano Del Monte

@adriandelmonte
Federico Chiesa post-match: My first words to Gigi Buffon at the final whistle were “do you remember when you won the Coppa Italia with my Dad (in 1999)”!

Incredible 🔝🔝 #CoppaItaliaFinal

These Football Times

@thesefootytimes
In 1999, Gianluigi Buffon won his first Coppa Italia playing alongside Enrico Chiesa at Parma.

Fast forward 22 years, and Buffon has won his sixth Coppa Italia playing alongside Enrico’s own son Federico. Timeless.

Buffon sivuaa kuudella cup-voitollaan Roberto Mancinin ennätystä. Vaikka keskiviikon finaali jäi todennäköisesti hänen viimeiseksi ottelukseen Juventuksessa, aikoo Buffon edelleen jatkaa uraansa. Sama intohimo ja rakkaus jalkapalloon ovat edelleen tallella.

– Tällainen lopetus (Juventuksessa) tekee minut ylpeäksi ja hyvin iloiseksi. Sain jakaa voitokkaan finaalin joukkuetoverieni ja fanien kanssa. Se oli kuin kirsikka kakussa, Buffon sanoi RAI Sportin haastattelussa.

– Fanit, Juven väki, pelikaverini ja seurajohtajat tulevat aina olemaan osa elämääni. Tämän taipaleen päättyminen ei päätä sitä. Luulen, että annoin runsaasti rakkautta, ammattimaisuutta ja rohkeutta koko Juve-maailmalle, ja olen siitä ylpeä.

Uutta osoitettaan Buffon ei vielä ottelun jälkeisissä haastatteluissa paljastanut, mutta vaihtoehtojen spektri on moninainen.

– Kaiken pitää loppua. Olen 43-vuotias. Tässä iässä täytyy tehdä epäsuosituilta, oudoilta ja jopa hulluilta näyttäviä valintoja. Olen pelannut 43-vuotiaaksi, koska se pieni hulluuden kipinä salli minun olla asettamatta itselleni rajoja ja unelmoida elämän jokaisena hetkenä, Buffon muotoili.

– Olen iloinen, jos saan haaveilla ja ladata itseni uusien horisonttien, projektien ja haasteiden parissa. Voi olla, etten voita, mutta se ei ole se, mikä kiinnostaa minua. En ole ikinä pelannut voittaakseni palkintoja. Pelasin päästäkseni matkoille ja haastaakseni itseäni. Se on koko olemassaoloni perusta.

Gianluigi Buffon nautti täysin palkein viimeisestä suuresta voitostaan Juventuksen paidassa. Kuva: Getty Images

– Minulla on yhä tarve haastaa itseäni, matkustella ja nähdä, missä kehoni, energiani ja olemassaoloni rajat ovat. Kuten viime viikolla sanoin, en tiedä, mitä tapahtuu. Saatan myös lopettaa onnellisena miehenä, rakastamani perheen parissa.

– Jos jossain on kuitenkin minuakin hullumpi henkilö, joka ottaa minuun yhteyttä ja kuvittelee jotain vielä ihmeellisempää, saatan seurata sitä henkilöä, koska siitä elämässä on kyse, Buffon heitti vinkiksi seurajohtajille.

RAI Sportin asiantuntijavieraat vitsailivat, että Buffon voisi siirtyä Serie C:hen, ja alkaa taistella sieltä matkaa takaisin Serie A:han. Buffonia sekin ajatus houkutti.

[readmore from=Buffon-Gianluigi]

– Olisin enemmän kuin pystyvä siihen! Minun mielessäni elämää täytyy elää viimeiseen sekuntiin saakka innolla, ja halulla yllättää itsesikin muita enemmän. Olen aina pyytänyt itseltäni paljon, luultavasti enemmän kuin muut ovat pyytäneet minulta.

– Niin kauan kuin olen tarpeeksi ylimielinen olettaakseni, että olen hyvä maalivahti, jatkan ja etsin jotain kiinnostavaa. Jos en löydä mitään kiinnostavaa, saatan lopettaa, koska olen jo tehnyt jota kuinkin kaiken.

– Rehellisesti sanottuna, olen saanut jo paljon yhteydenottoja ja analysoin saamiani tarjouksia. Seuraan häntä, joka on minua hullumpi ja tekee kiinnostavimman tarjouksen. Sain jo äskettäin viestin seurapomolta, joka voittaa minutkin kunnianhimossa ja hulluudessa, Buffon vihjaa.

Lähde: Football-Italia