Uskomaton Gigi Buffon voitti Coppa Italian sekä isän että pojan kanssa, ja suunnittelee nyt uran jatkoa: ”Seuraan häntä, joka on vielä minuakin hullumpi”
Kuva: Getty Images
Jos jollekin huippujalkapalloilijalle ikä on kliseisesti ”pelkkä numero”, niin varmasti 43-vuotiaalle elävälle legendalle Gianluigi Buffonille. ”Gigi” pelasi keskiviikkona Juventuksen maalilla Italian Cupin loppuottelussa Atalantaa vastaan (lue raportti Juven 2-1-voittoon päättyneestä ottelusta), torjui viisi kertaa ja sai nostaa illan päätteeksi kuudennen kerran urallaan Coppa Italian voittopokaalia ilmaan. Etenkin ottelun alussa Buffonilla riitti töitä.
Buffon on voittanut urallaan valtavasti muun muassa maailmanmestaruudesta ja kymmenestä Serie A -voitosta alkaen. Ehkä yksi parhaiten hänen komeaa ja pitkää uraansa kuvailevista tosiseikoista on silti se, että hän voitti Coppa Italian sekä saman perheen isän että pojan kanssa.
Ensimmäisen cup-mestaruutensa Buffon voitti jo vuonna 1999, kasvattajaseurassaan Parmassa pelatessaan. Tuolloin hänen joukkuetoverinsa oli Italian maajoukkueessa niin ikään pelannut Enrico Chiesa. Eilen Enricon poika Federico Chiesa teki Juventuksen 2-1-voittomaalin. Kun Buffonin ja Enrico Chiesan Parma kaatoi cup-finaalissa Fiorentinan toukokuussa 1999, oli Federico vasta 1-vuotias taapero.
Buffon won the Coppa Italia with two generations of Chiesa’s: Enrico Chiesa (1999), and Federico Chiesa (2021). Eternal 
Thanks @federicochiesa for posting on your IG story
Thanks @federicochiesa for posting on your IG story
Federico Chiesa post-match: My first words to Gigi Buffon at the final whistle were “do you remember when you won the Coppa Italia with my Dad (in 1999)”!
Incredible
#CoppaItaliaFinal
Incredible
In 1999, Gianluigi Buffon won his first Coppa Italia playing alongside Enrico Chiesa at Parma.
Fast forward 22 years, and Buffon has won his sixth Coppa Italia playing alongside Enrico’s own son Federico. Timeless.
Fast forward 22 years, and Buffon has won his sixth Coppa Italia playing alongside Enrico’s own son Federico. Timeless.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena




