Copa Américassa farssin ainekset kasassa: Isäntämaa Brasilian joukkue vastustaa turnauksen järjestämistä
Kuva: Getty Images
Brasilian keskikenttäpelaaja ja kapteeni Casemiro sanoo, että koko maajoukkue valmennusryhmäänsä myöten vastustaa Copa Américan järjestämistä Brasiliassa.
Etelä-Amerikan mestaruusturnaus oli alunperin tarkoitus järjestää Kolumbiassa ja Argentiinassa, mutta ensin kisaisännyys vietiin Kolumbialta maan levottomuuksien takia ja myöhemmin Argentiinalta sen vaikeasta koronavirustilanteesta johtuen.
Kisat myönnettiin viime viikolla Brasilialle, mikä on aiheuttanut suurta ihmetystä ja ärsyyntymistä sen kansalaisissa, sillä myös Brasilian koronatilanne on huolestuttava.
Brasilialaismediassa kerrottiin aiemmin tällä viikolla, että maajoukkueen pelaajat ovat kyseenalaistaneet, onko turnauksen pelaamisessa mitään järkeä. Brasilian päävalmentaja Tite joutui lehdistötilaisuuteen yksin, sillä Casemiro kieltäytyi osallistumasta siihen.
– Pelaajat ovat eri mieltä presidentin (Jair Bolsonaro) kanssa siitä, pitäisikö turnausta pelata. Sen vuoksi kapteenimme Casemiro ei ole täällä, Tite totesi lehdistötilaisuuden alussa.
Lauantain vastaisena yönä Brasilia voitti Ecuadorin MM-karsinnoissa 2-0. Ottelun jälkeen Casemiro antoi ymmärtää, että koko joukkue vastustaa kisojen järjestämistä Brasiliassa. Hänen mukaansa Brasilian joukkue aikoo saada mielipiteensä kuuluviin seuraavan karsintapelin jälkeen.
– Kaikki tietävät, mikä on meidän kantamme Copa Américan järjestämisestä Brasiliassa. Se ei voisi olla selkeämpi, sanoi Casemiro Goalin mukaan.
– Me haluamme tehdä mielipiteemme entistä selkeämmäksi Paraguay-pelin (8.6.) jälkeen.
– Kyse ei ole vain minusta tai vain Euroopassa pelaavista pelaajista. Kaikki ovat tässä mukana, Tite mukaan lukien. Kaikki yhdessä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti ja Kongon demokraattinen tasavalta taistelevat neljännesvälieräpaikasta!
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”