Copa Américan pitäisi alkaa kymmenen päivän kuluttua – Brasilian tähtipelaajat eivät suostu osallistumaan turnaukseen
Copa Américan pitäisi käynnistyä maanantaina 14. kesäkuuta.
Alun perin turnaus piti pelata Kolumbiassa ja Argentiinassa. Kolumbia perui muutama viikko sitten kisaisännyytensä poliittisten syiden vuoksi. Viime viikolla Argentiina koki saman kohtalon. Turnausta ei pelata Argentiinassa surkean koronavirustilanteen vuoksi.
Etelä-Amerikan jalkapalloliitto CONMEBOL päätti siirtää Copa Américan pelattavaksi Brasiliaan, jossa koronavirustilanne on vähintään yhtä raju kuin Argentiinassa.
Brasilialaistoimittaja Pedro Erneston mukaan Brasilian A-maajoukkueen Euroopassa pelaavat pelaajat eivät halua pelata Copa Américassa.
Pelaajat eivät ymmärrä, miksi Copa América on käynnistettävä, vaikka turnaus on kohdannut merkittäviä takaiskuja viime aikoina, kun Kolumbia ja Argentiina peruivat kisaisännyytensä. Lisäksi pelaajat tiedostavat, ettei turnauksen järjestäminen Brasiliassa ole turvallista koronaviruspandemian vuoksi, vaikka otteluissa ei olekaan yleisöä.
Brasilian A-maajoukkueen pelaajat vaativat tapaamista maan jalkapalloliiton kanssa ilmoittaakseen kantansa Copa Américan perumisesta. Brasilian A-maajoukkueen päävalmentaja Tite joutui lehdistötilaisuuteen yksin, sillä sinne mukaan kutsuttu Casemiro ei halunnut astella medioiden eteen.
– Pelaajat ovat eri mieltä presidentin (Jair Bolsonaro) kanssa siitä, pitäisikö turnausta pelata. Sen vuoksi kapteenimme Casemiro ei ole täällä, Tite totesi lehdistötilaisuuden alussa.
Brasilian presidentti Bolsonaro otti ilomielin turnauksen järjestettäväksi Brasiliaan, mutta AS:n mukaan maalla on ollut merkittäviä ongelmia löytää neljä kisaisäntäkaupunkia, mutta lopulta ne löytyivät.
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa