Cristiano Ronaldolle laulettiin Budapestissa homofobisia chantteja – samana päivänä Unkarin arvostellun lakimuutoksen kanssa
Portugalin supertähti Cristiano Ronaldolle huudettiin homofobisia huutoja täpötäydellä Budapestin Puskas Arenalla tiistai-iltana. CR7 sai osakseen pitkin peliä buuauksia ja vihellyksiä, mutta Deportes Cuatron mukaan yhdestä katsomonosasta laulettiin ottelun Unkari-Portugali -aikana myös pilkkaavaan sävyyn ”Cristiano, homoseksuaali. Homoseksuaali, homoseksuaali.”
Laulut toistuivat useaan otteeseen, mutta Cristiano Ronaldon ei uskota niitä kuulleen. Ainakin hän jatkoi pelaamista ilman minkäänlaista reaktiota.
Supertähdelle lauletut homofobiset chantit tapahtuivat samana päivänä, kun Unkarin parlamentti hyväksyi kansainvälisesti erittäin laajalti arvostellun lakimuutoksen. Sen mukaan kouluissa on kiellettyä puhua homoseksuaalisuudesta ja esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjallisuudessa ei sallita homoseksuaalisuudesta puhumista. Myös sukupuolen vaihtaminen lukeutuu kiellettyjen tabujen joukkoon.
Unkari roikkui Portugalin kanssa tasatilanteessa 84. minuutille saakka, mutta Portugali voitti pelin lopulta 3-0. 36-vuotias Cristiano Ronaldo teki maaleista kaksi viimeistä, ja rikkoi samalla ennätyksiä. Hänestä tuli vanhin EM-kisoissa kaksi maalia yhdessä ottelussa tehnyt pelaaja, ja hän sivusi Andrés Iniestan ennätystä tultuaan valituksi kuudennen kerran EM-ottelussa pelin parhaaksi pelaajaksi.
Cristiano Ronaldolle EM-kisat ovat jo uran viidennet, ja hän on nyt myös eniten maaleja (11) EM-kisoissa tehnyt pelaaja. Taakse jäi vuoden 1984 EM-kisoissa kaikki yhdeksän maaliaan tehnyt Michel Platini.
Most goals - 11
Most goals in qualifying - 31
Most matches with at least one goal - 8
Most matches with at least 2 goals - 3
Most tournaments with at least one goal - 5
Most tournaments with at least three goals - 2
#EURO2020
Kaikkiaan Cristiano Ronaldo on tehnyt A-maaotteluissa nyt 106 maalia. Historiatilaston ykköspaikalla olevan iranilaisen Ali Daein maalimäärä on 109, joten portugalilainen on enää neljän maalin päässä eniten maaottelumaaleja tehneen pelaajan tittelistä.
Lähde: AS
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista

