Eden Hazard pitkästä aikaa kentällä maajoukkueessa – Belgia voitti EM-kenraalinsa

© Kuva: Getty Images

Real Madridin Eden Hazard pelasi puolentoista vuoden tauon jälkeen maajoukkueessa, kun Belgia kohtasi EM-kisojen viimeistelyharjoituksessaan sunnuntai-iltana Kroatian. 30-vuotias Hazard vaihdettiin kentälle kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua, eikä hän ehtinyt kummoista vaikutusta tässä ajassa tekemään.

Hazard on kuitenkin kärsinyt erittäin paljon loukkaantumisista, ja Belgian päävalmentaja Roberto Martínezille tärkeintä olikin selvittää, onko Hazard siinä kunnossa, että hän voi EM-kisoissa pelata. Ilmeisesti tähän kysymykseen saatiin myönteinen vastaus.

Belgia voitti EM-kenraalinsa maalein 1-0. Ottelun ainoan maalin teki Internazionalen Romelu Lukaku 38. peliminuutilla maalin edustalta, kulmapotkun jälkitilanteesta.

Kroatian paras maalipaikka tuli vasta ottelun lisäajalla. Josip Brekalo pääsi laukomaan, mutta Thibaut Courtois venyi hienoon reaktiotorjuntaan. Voitto merkitsi sitä, että Belgia on pelannut jo yhdeksän tappiotonta ottelua peräkkäin.

Belgia ja Suomi pelaavat EM-kisoissa samassa alkulohkossa. Joukkueet kohtaavat alkulohkon viimeisellä kierroksella Pietarissa 22. kesäkuuta.


EM-FUTIS: 5€ Ilmaisveto

1. Siirry Betsafelle tästä
2. Klikkaa ”Lunasta”
3. Saat ilmaisen 5€ vedon mihin tahansa EM-matsiin

Huom! Ilmaisveto on voimassa uusille ja vanhoille asiakkaille