Espanja hälytti viisi varamiestä treenaamaan lisäkoronatartuntojen varalta – Sergio Ramos sai jälleen pettyä
Kuva: Getty Images
Espanjan EM-kisoihin valmistautuminen meni pahemman kerran mönkään, kun joukkueen kapteeni Sergio Busquetsilla todettiin koronavirustartunta perjantaisen Portugalia vastaan pelatun harjoitusottelun jälkeen. Busquets on tällä hetkellä eristyksissä kotonaan Barcelonassa. Hän ei voi pelata ainakaan Espanjan avausottelussa Ruotsia vastaan, mutta koko kisatkin saattavat olla yhä vaarassa.
Espanja kohtaa tiistaina kisojen kenraaliharjoituksessaan Liettuan, mutta pelaa ottelun U21-maajoukkueella koko joukkueen jouduttua koronakaranteeniin. Käytännössä siis varsinainen kenraaliharjoitus jää siis kokonaan väliin.
Espanjan koko pelaajistolle ja taustahenkilöstölle tehtiin maanantaina koronatestit. Kaikkien tehtyjen testien tulokset olivat negatiivisia, joten ainakaan vielä tartuntojen ei ole todettu levinneen laajemmalle muuhun joukkueeseen. Busquets pelasi perjantaisessa Portugali-ottelussa reilun tunnin.
Kaiken varalta maajoukkueen päävalmentaja Luis Enrique hälytti jo viisi varamiestä treenaamaan, jos kisajoukkueeseen joudutaan tekemään muutoksia koronatapausten vuoksi. Valitut pelaajat ovat Brais Méndez (Celta Vigo), Rodrigo Moreno (Leeds), Pablo Fornals (West Ham), Carlos Soler (Valencia) ja Raúl Albiol (Villarreal). Mendéz on vahvimmilla Busquetsin korvaajaksi, jos konkari joutuu jäämään kokonaan pois. 35-vuotias Raúl Albiol on puolestaan avauksen puolustaja Pau Torresin topparipari Villarrealista.
Viiden miehen ryhmä harjoittelee Las Rozasin harjoituskeskuksessa muusta kisajoukkueesta erillään, omassa kuplassaan.
[readmore from=Espanja]
Joukkueen mukaan ei kutsuttu nytkään maajoukkueen vakituista kapteenia Sergio Ramosia, joka on vakuuttanut toipuneensa polvivammastaan täysin. Ramos jätettiin yllättäen rannalle kisajoukkueesta rikkonaisen kauden vuoksi. Kutsua eivät saaneet myöskään Iago Aspas, Jesús Navas, Sergio Canales tai Nacho Fernández, jotka varmasti monen muun kisajoukkueeseen olisivat mahtuneet.
Espanjan varsinainen kisajoukkue harjoittelee kahdella eri kentällä kolmessa noin kahdeksan pelaajan ryhmässä ainakin torstaihin tai perjantaihin saakka. Sen jälkeen Luis Enrique toivoo voivansa palata treenauttamaan joukkuettaan yhtenä ryhmänä ennen maanantaina pelattavaa ottelua Ruotsia vastaan. Espanja pelaa alkulohkon ottelunsa kotimaan kamaralla Sevillassa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen