Katso: Urho Nissilältä upea vapaapotku, SJK tyri viimeisellä minuutilla erikoisen pilkun – Valakarilla voitokas paluu Seinäjoelle

Kuopion Palloseuran päävalmentajalla Simo Valakarilla oli torstaina voitokas paluu OmaSp Stadionille, kun hänen suojattinsa voittivat Seinäjoen Jalkapallokerhon Veikkausliigassa 1-0.
Valakari valmensi SJK:ta vuosina 2012-2017 ja voitti seurassa kertaalleen Veikkausliigan, Suomen Cupin ja liigacupin. Torstaina hän kohtasi entisen seuransa ensimmäistä kertaa Veikkausliigassa ja kävi taputtamassa SJK:n kannattajille ennen ja jälkeen ottelun.
KuPS:n ja ottelun ainoa maali nähtiin vajaan 20 minuutin kohdalla. Arttu Heinonen karkasi läpiajoon, mutta SJK:n maalivahti Jesse Öst ryntäsi rangaistusalueensa ulkopuolelle ja liukui häneltä jalat alta. KuPS:n pelaajat vaativat Östille punaista korttia, mutta rikkeen hetkellä kaksi SJK:n puolustajaa oli jo ennättänyt maalivahdin vierelle, joten maalivahti selvisi varoituksella. Suunsoitosta keltaista katseli myös KuPS:n Anton Popovitš.
Kuopiolaiset eivät saaneet tahtoaan täysin läpi, mutta he sai silti makean palkinnon tilanteesta. Vapaapotkua asteli laukomaan erikoistilanteiden erikoismies Urho Nissilä, jonka kuti painui komeasti ylänurkkaan. Öst sai näppejään vedon tielle, muttei kyennyt estämään osumaa.
Katso Veikkausliigan video alta. Jos linkki ei näy, pääset videoon TÄSTÄ. Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Urho Nissilän vapaapotku uppoaa SJK:n maaliin! KuPS johtaa Seinäjoella.
#Veikkausliiga #SJKKUPS
SJK:lle tarjottiin vielä loppuhetkillä saumaa tasoitukseen, kun se sai pilkun. KuPS:n Diogo Tomas ja SJK:n Cristian Valencia soittivat rangaistusalueella suuta toisilleen sillä seurauksella, että Valencia läppäisi Tomasia, joka kosti tönäisemällä Valencian kumoon.
Pallo ei ollut tilanteessa lähimaillakaan, mutta pelissä kuitenkin, joten tilannetta lähietäisyydeltä seurannut tuomari vihelsi rangaistuspotkun. Emmanuel Ledesma sai viimeisellä minuutilla mahdollisuuden laukoa SJK:n tasoihin, mutta KuPS:n maalivahti Johannes Kreidl torjui.
Katso Ruudun video alta. Jos linkki ei näy, pääset videoon TÄSTÄ. Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Tässä on yksi ihmeellisimmistä rangaistuspotkutuomioista hetkeen - Kreidl pelastaa KuPS:lle kolme...
KuPS on seitsemän peliin jälkeen Veikkausliigassa viidentenä ja ottelun vähemmän pelannut SJK seitsemäntenä.
Veikkausliiga 10.6.
18.00
FC Inter – IFK Mariehamn 3-0
18.30
FC Lahti – Ilves 3-1
FC Haka – HJK 1-2
KTP – HIFK 0-2
SJK – KuPS 0-1
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan