PSG:n tähtihyökkääjä Kylian Mbappélle lankesi raskas osa EM-kisojen neljännesvälierissä, kun hän epäonnistui Ranskan viidentenä ja viimeisenä laukojana rangaistuspotkussaan, ollen rankkarikisan ainoa pelaaja, joka ei tehnyt yrityksestään maalia. Näin altavastaaja Sveitsi eteni puolivälieriin Espanjaa vastaan hallitsevan maailmanmestarin sijaan.

Mbappé julkaisi pian pelin jälkeen sydäntäriipaisevan Twitter-postauksen, jossa hän pahoitteli Ranskan faneilta rankkarissaan epäonnistumista. Mbappélle herui kuitenkin ymmärrettävästi tukea joukkuetovereilta ja valmentajalta – kuten kuuluukin.

– Jalkapallossa me voitamme yhdessä ja häviämme yhdessä, Ranskan kapteeni Hugo Lloris vastasi beIN Sportsin haastattelussa Mbappéa koskeneeseen kysymykseen.

– Me kaikki olemme vastuussa tästä putoamisesta. Se on kivuliasta, mutta ei ole ketään, ketä osoittaa sormella. Me kaikki taistelimme yhdessä vastustajaa vastaan, eikä tekosyitä ole. Meidän täytyy myös nostaa esiin Sveitsin joukkue, sillä he pelasivat mahtavasti.

– Luulen, että kadumme tänään lähinnä sitä, että olisimme varmasti voineet pelata paremmin, kun johdimme 3-1. Vahvuutemme menneisyydessä on ollut pysyä lujina, mutta tänään päästimme Sveitsin mukaan peliin. Emme siitä huolimatta luovuttaneet, vaan taistelimme loppuun asti. Nyt meidän täytyy sulattaa tappion tuska, Lloris päätti.

Ranskan toppari Raphaël Varane kuvaili tuntemuksiaan ”valtavaksi pettymykseksi”.

– Tätä on vaikeaa analysoida. Meiltä puuttui kaikkea, Varane totesi.

– Turhauduimme siihen, mitä halusimme tehdä. Reagoimme hyvin ja (jatkoajan) toisella puoliajalla oli jotain positiivista, mutta se ei riittänyt. Rankkarikisa on sitten lottoa.

– Päällimmäinen tunne on pettymys. Meillä on hyvä ryhmä ja hyvä mentaliteetti. Analysoimme tappion ja pidämme päät pystyssä. Pukuhuoneessa tulee olemaan hyvin hiljaista. Valitettavasti kisat päättyivät osaltamme tähän. Muuta sanottavaa ei juuri nyt ole, Varane päätti.

Ranskan valmentaja Didier Deschamps oli varma, että Kylian Mbappé tulee vahvempana takaisin epäonnistuneen rankkarinsa jälkeen. Vaikka Mbappé ei tehnyt kisoissa yhtään maalia, piti valmentaja silti hänen antamaansa panosta hyvänä.

– Luulen, että tämä (putoaminen) auttaa kaikkia. Vaikkei Kylian tehnytkään maalia EM-kisoissa, hän oli ratkaiseva pelaaja monessa tilanteessamme, ja otti vastuuta rankkarin ampujana, Deschamps sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Kukaan ei ole hänelle vihainen. Puhuin pelaajillemme ja me tiedämme kyllä tämän joukkueen vahvuuden. Meillä on ollut suurenmoisia hetkiä yhdessä. Tänään kaikki kyllä sattuu.

Kun Yann Sommer torjui Mbappén rankkarin, näytti vähän aikaa siltä, että Mbappé jätettiin yksin. Deschamps kiisti tämän näkemyksen.

– Koko joukkue on yhtenäisenä pukukopissa. Kukaan ei puhu, että ”sinä teit sen ja sen virheen”. Kylian kyllä tuntee vastuunsa.

[readmore from=Ranska]

– Pelasimme tänään vahvaa Sveitsin joukkuetta vastaan. He aiheuttivat meille vaikeuksia avausjaksolla, mutta Ranska on tietysti tottunut pelaamaan kompakteja vastustajia vastaan. Toisen puoliajan toinen maalimme muutti kaiken, mutta viimeisellä kymmenminuuttisella olisimme voineet varjella kahden maalin johtoamme paremmin.

– Jatkoajalla meillä oli joitain viimeisiä maalipaikkoja, mutta rankkarikisat ovat aina tuollaisia. Se sattuu, mutta se pitää hyväksyä. Sellaista on jalkapallo. Nyt kaikki ovat todella pettyneitä, Deschamps muotoili.

Lähteet: Goal ja ESPN