Markku Kanerva vahvisti pelaajamuutoksen Huuhkajien joukkueessa: ”Todella ikävä juttu”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kertoi torstaina lehdistötilaisuudessa joukkueessa tapahtuneesta muutoksesta. MTV Urheilu uutisoi jo aiemmin, että Sauli Väisänen olisi jäämässä sivuun loukkaantumisen takia, ja hänen tilalleen nousisi Nicholas Hämäläinen. Kanerva vahvisti uutisen lehdistötilaisuudessa.
Keskuspuolustaja Väisänen joutui lopulta jäämään pois kisakoneesta selkävamman takia. Väisänen loukkasi selkänsä Ruotsi-ottelussa. Pettymys oli suuri, kun kuvauksista selvisi vakavampi vamma.
– Ensiksi ajattelimme, että kyseessä on lihasvamma ja olimme toiveikkaita sen suhteen. Sauli pysty harjoittelemaan vielä, vaikka tunsi siinä vähän kipuja. Eilisiset harjoitukset hän joutui jättämään kesken. Päätimme kuvauttaa selän tänään aamulla ja sieltä tuli ikäviä uutisia. Siellä on lannerangan kahden nikaman poikkihaarakkeessa kaksi murtumaa. Se vaatii neljästä kuuteen viikon toipumisen, mutta ei operaatiota. Todella ikävä juttu, Kanerva kertoi.
Tilalle nousee laitapuolustaja Nicholas Hämäläinen. Koska kokoonpanomuutos tapahtui virallisen joukkueen julkistuksen jälkeen, pitää pelaajamuutokseen saada vielä lupa UEFA:lta. Sääntö menee niin, että joukkueen pelaajistossa saa tehdä muutoksia vain lääkintasyistä ja vamman täytyy olla riittävän merkittävä, jotta vaihto voidaan toteuttaa.
Hämäläinen ja Albin Granlund jäivät vielä joukkueen mukaan, vaikka heitä ei lopulliseen kisajoukkueeseen kutsuttukaan. Sen sijaan esimerkiksi toppari Juhani Ojala ei jäänyt joukkueeseen pudottuaan pois joukkueesta. Kanerva perusteli tarkemmin, miksi juuri Hämäläinen nousi Väisäsen tilalle.
– Meillä on Jukka Raitala, joka pystyy myös topparina pelaamaan. Erinäisistä muista syistä, joita en lähde tässä nyt paljastamaan, ne vaikuttivat myös päätökseen. Se, että meillä oli nämä kaksi pelaajaa paikalla ja välittömästi käytettävissä, niin sillä oli myös merkitystä. Sinänsä topparien määrä ei tuossa tule putoamaan, koska Raitalaa voi myös käyttää topparina ja on pelannut sillä paikalla ihan hyvin, Kanerva perusteli.
Myös Ojalalla olisi ollut mahdollisuus jäädä joukkueen mukaan pudottuaan lopullisesta kisajoukkueesta pois, mutta hän päätti toisin.
– Kyllä minä kaikille sanoin, että voi jäädä mukaan, että mitä vaan voi tässä vielä tapahtua, mutta hän ilmoitti, että tämä on tässä, Kanerva kertoi.
Ojala otti raskaasti putoamisen pois joukkueesta. Hän kertoi MTV:lle olleensa varma, että hänet valittaisiin joukkueeseen. Ojalalle oli jäänyt päätöksestä hänen omien sanojensa mukaan nöyryytetty olo. Kanerva ei kuulemma ollut kommentteja lukenut, mutta otti lyhyesti asiaan kantaa.
– Tässä on ollut aika paljon hässäkkää, etten ole ehtinyt näitä kommentteja lukea. En tiedä tarkalleen, mitä hän sillä tarkoitti. Totta kai ymmärrän, että on pettynyt, se on ihan selvä. Kuten aiemmin sanoin, niin nämä valinnat olivat tosi vaikeita tiettyjen pelaajien kohdalla. Kävimme valmennuksen kanssa keskustelut ja tähän päädyttiin. Ymmärrettävää, että nämä, jotka putosivat joukkueesta, ovat pettyneitä, Kanerva sanoi ja painotti, ettei Ojalan MTV:lle antamilla kommenteilla ollut vaikutusta nyt nähtyyn pelaajavaihdokseen.
Muuten Huuhkajien terveystilanne on hyvä. Kanerva kertoi, että koko joukkue harjoitteli keskiviikkona täysillä Sauli Väisästä lukuun ottamatta. Nilkkavammasta toipuva Teemu Pukki on Kanervan mukaan pelikunnossa.
– Teemun kuntoutus on mennyt erittäin hyvin. Voi olla, että Teemu nähdään huomenna (Viroa vastaan) kentällä, Kanerva totesi salamyhkäisenä.
Suomi kohtaa Viron huomenna, perjantaina, Olympiastadionille kello 19. Ottelua voi seurata suorana Elisa Viihde Viaplaysta.
LUE MYÖS:
- IL: Uutinen Juhani Ojalan EM-joukkueesta pudotuksesta tuli agentille puun takaa – ”Toivottavasti ei negatiivista vaikutusta ryhmädynamiikkaan”
- Puhelu isälle sai kyynelet silmään – Marcus Forss koki reilu vuosi sitten karvaan pettymyksen Ykkösliigassa, nyt hän on valioliigapelaajana EM-kisoissa: ”Mitä sinä olet mennyt tekemään?”
- MTV Urheilu: EM-kisavalinnat tuottivat kivuliaan pettymyksen – ”Pidin itseäni varmana kisajoukkueeseen kuuluvana pelaajana”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi