Kuten niin moni lauantai-iltana totesi: urheilu ja voittaja jäivät sivuseikaksi, kun Christian Eriksen taisteli hengestään kesken Tanskan ja Suomen välisen ottelun. Onneksi elämä voitti ja Eriksen toipuu sydänpysähdyksestään sairaalassa.

Huuhkajien ensimmäinen arvoturnausottelu pelattiin dramaattisesta tilanteesta huolimatta vajaan parin tunnin tauon jälkeen vielä lauantai-iltana loppuun. Kuten tiedetään, Suomi voitti pelin 1-0 Joel Pohjanpalon puskemalla maalilla. Kolme pistettä on jo tässä vaiheessa ehkä enemmän, kuin moni uskalsi kisoista odottaa. Suomi on FIFA-rankingissa kisojen toiseksi matalimmalla sijaluvulla oleva joukkue (ennen Pohjois-Makedoniaa), mutta jo nyt on varmaa, että Huuhkajat pelaa jatkopaikasta kahdessa seuraavassa ottelussaan.

Mitä jatkopaikkaan tarvitaan?

Suomen kaksi seuraavaa ottelua pelataan lähellä maamme itärajaa Pietarissa. Keskiviikkona kello 16 vastaan asettuu isäntämaa Venäjä ja ensi viikon tiistaina kello 22 FIFA-rankingin ykkönen Belgia.

Varmuudella voidaan jo sanoa, että jos Suomi voittaisi keskiviikkona Venäjän, jatkaisi se varmasti myös pudotuspeleihin. Jo tasapelillä joko Venäjää tai Belgiaa vastaan Huuhkajat on hyvin lähellä pääsyä 16 parhaan joukkoon. Kun EM-kisat pelattiin viisi vuotta sitten ensimmäisen kerran 24 maan voimin, eteni lohkokolmosten vertailussa pudotuspeleihin kaikki neljä pistettä keränneet maat (2 kappaletta). Myös kolme pistettä nollamaalierolla riitti jatkoon. Näitäkin maita oli kaksi.

  • ÄLÄ MISSAA HETKEÄKÄÄN: EM-kisojen LIVE-seurantaan TÄSTÄ!

Jos Suomi pelaa Venäjää vastaan keskiviikkona tasapelin, varmistaa se lohkossa jo vähintään kolmossijan, sillä Tanska pysyisi keskinäisten otteluiden vertailussa varmuudella takana. Jatkopaikka olisi tällä tuloksella jo hyvin, hyvin lähellä. Jopa kakkossija olisi tällöin hyvin haarukassa, sillä Venäjän maaliero on kolme maalia pakkasella Belgiaa vastaan pelatun avauspelin jälkeen. Jos Suomi voittaisi Venäjän, pelaisi se päätöskierroksella Belgiaa vastaan lohkovoitosta.

Pudotuspelipaikka on kuitenkin vielä kaikkea muuta kuin varma, ja on oletettavaa, että se vaatii vielä ainakin yhtä lisäpistettä – joka sitten jo luultavasti riittäisikin. Jos Suomi häviäisi sekä Venäjälle että Belgialle, menisi maaliero automaattisesti miinukselle. Kolmella pisteellä ja miinusmerkkisellä maalierolla ei viisi vuotta sitten menty EM-lohkoista jatkoon, ja niin tuskin kävisi nytkään. Vaikka Suomi Tanskan kaatoikin tehden maalin ainoasta maalintekoyrityksestään, ovat sekä Venäjä että etenkin Belgia edelleen suosikkeja Huuhkajia vastaan.

Jos kävisi niin ikävästi, että Suomi Venäjälle häviäisi, saattaisi päätöskierroksen Belgia-otteluun kuitenkin tulla pientä helpotusta, jos Belgia voittaisi torstaina Tanskan. Tällöin Belgia olisi jo päätöskierroksella varma jatkaja, ja sille riittäisi tasapeli lohkovoittoon. Voi siis olla, että Punaiset Paholaiset lepuuttaisi Suomea vastaan avainpelaajiaan.

Mikä maa, mikä paikka?

Missä ja milloin Huuhkajien pudotuspelit sitten jatkuisivat, jos kahdesta seuraavasta ottelusta heltiäisi vähintään se kaivattu yksi piste ja sitä myöten myös pudotuspelipaikka? Helppoa kaavion tutkiminen ei ole, kun kuudesta lohkokolmosesta jatkoon selviää neljä. Mahdollisia pelipaikkavaihtoehtoja on neljä.

Lohkovoittaja: Jos Huuhkajat jättäisi sekä Tanskan, Venäjän että Belgian taakseen ja voittaisi sensaatiomaisesti koko B-lohkon, pelaisi Suomi neljännesvälieränsä Sevillassa sunnuntaina 27.6. kello 22. Vastaan tulisi kolmonen joko lohkosta A, D, E tai F. Kisat ovat vielä niin varhaisessa vaiheessa, että spekulointi on hyvin hataraa, mutta tämä maa voisi olla esimerkiksi Turkki (A), Tshekki (D), Ruotsi (E) tai Saksa (F).

Lohkokakkonen: Jos Huuhkajat jatkaisi pudotuspeleihin lohkonsa kakkosena, pelaisi se heti ensimmäisessä neljännesvälieräottelussa, juhannuslauantaina 26.6. kello 19. Amsterdamissa pelattavaan otteluun tulisi vastaan A-lohkon kakkonen, eli joku joukosta Sveitsi, Turkki, Wales tai Italia.

[readmore from=Huuhkajat]

Lohkokolmonen: Mikäli Suomi jatkaisi pudotuspeleihin lohkonsa kolmosena, tulisi neljännesvälierässä vastaan joko lohkon F tai E voittaja. F-lohkon voitosta taistelevat alustavasti Saksa, Portugali ja Huuhkajille viime syksyltä ilahduttavan tuttu tämänvuotisten MM-karsintojenkin vastustaja Ranska. F-lohkon voittaja aloittaa pudotuspelinsä Bukarestissa maanantaina 28.6. kello 22.

Jos vastaan tulisi E-lohkon voittaja, pelattaisiin peli Glasgowssa tiistaina 29.6. kello 22. E-lohkon voitosta taistelevat Espanja, Puola, Ruotsi ja Slovakia.

Kuten huomaatte, yksinkertaista pudotuspelikaaviomatematiikka ei tässä vaiheessa vielä ole. Ensin pitää kuitenkin raapia vielä ainakin se yksi piste (miksei enemmänkin) ja sitten katsotaan, mikä joukkue tulee neljännesvälierissä vastaan. Lohkovaiheen päätyttyä jatkokaavio tiedetäänkin sitten jo loppuun asti, joten kaksi päivää ennen juhannusaattoa mahdollinen loppuohjelma on selvillä kokonaan.