Ykkösessä kauden ensimmäinen valmentajavaihdos
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösessä neljäntenä majaileva Vaasan Palloseura vaihtaa päävalmentajaa.
Viime syksystä lähtien pestiä hoitanut Jukka Karjalainen lopettaa tehtävässä ja edustusjoukkueen apuvalmentajana aiemmin toiminut Jussi Nuorela siirtyy edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Henri Sillanpää jatkaa valmennusryhmässä toimien jatkossa joukkueen apuvalmentajana ja maalivahtivalmentajana.
– Haluamme kiittää Jukkaa hänen työpanoksestaan ja ajastaan seurassa ja toivotamme Jukalle menestystä valmentajana tulevaisuudessa, toteaa VPS:n hallituksen puheenjohtaja Timo Harri seuran tiedotteessa.
– VPS:n strategiassa on kunnianhimoiset tavoitteet tuleville vuosille, emmekä kaikilta osin ole onnistuneet saamaan kilpailullista ja pelaajakehitykseen liittyvää toimintaa sille tasolle, jolla haluamme olla. Kilpaurheilussa on välttämätöntä reagoida tilanteisiin nopeasti ja uskomme, että muutos vie meitä lähemmäs asetettuja tavoitteita.
Karjalainen ehti johdattaa Vepsun neljään Suomen Cupin ja seitsemään Ykköseen otteluun. Tämän kauden sarjapeleistään VPS on voittanut kaksi ja pelannut neljässä tasan, jääden kärkijoukkue Jarosta neljän pisteen päähän.
Kansainvälisen pelaajauran tehnyt ja A-maajoukkueessa pelannut Nuorela on aiemmin valmentanut muun muassa FC Espoon edustusjoukkuetta ja TPS:n juniorijoukkueita sekä toiminut FC Interissä juniori- ja talenttivalmentajana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen