Hollannin EM-kisat loppuivat ennen aikojaan – PSV-laitapakki ehti ostajaehdokkaat kuitenkin hurmata

Hollannin varhainen putoaminen EM-kisoista oli monella taholla suuri pettymys. PSV Eindhovenia – vielä toistaiseksi – edustava Denzel Dumfries ehti kuitenkin näyttönsä antaa, ja oli yksi Oranjen suuria onnistujia.
PSV-luotsi Roger Schmidt ehti jo ajoissa sanomaan, ettei enää usko näkevänsä 25-vuotiasta puolustajaa omissa harjoituksissaan. Yksi Dumfriesin ottajista olisi Achraf Hakimin Paris Saint-Germainiin menettänyt Internazionale. Asiassa on vain yksi, hyvin tuttu mutta.
Calciomercaton mukaan Eindhovenissa halutaan pelaajasta 20 miljoonaa euroa, eikä hallitseva Serie A -mestari ole valmis tätä maksamaan. Talousvaikeuksissa monen muun tavoin rypevän seuran pitäisi kaupan toteuttaakseen ensin myydä pelaajia.
Internazionale on toisaalta myös Arsenalin Héctor Bellerínin kintereillä; espanjalaisen kerrotaan jo jättäneen Gunnersille siirtopyynnön.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS