Katso: Tätä ei odotettu – Helsingissä, Mantan patsaalla uitiin ja juhlittiin railakkaasti Italian EM-kultaa, myös Roomassa ilo ylimmillään
Kuva: Getty Images
Italia voitti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Euroopan mestaruuden, kun Englanti kaatui rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Roomassa voittoa juhlittiin railakkaasti, mutta niin tehtiin myös Helsingissä.
Suomalaisilla on ollut tapana juhlia esimerkiksi jääkiekon maailmanmestaruuksia Helsingissä, kauppatorin läheisyydessä olevan Mantan patsaalla. Myös EM-kisoissa torilla tavattiin, kun suomalaiskannattajat lähtivät juhlimaan Huuhkajien voittoa Tanskasta Mantalle.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä torilla tavattiin jälleen. Tällä kertaa italialaiskannattajat valtasivat Mantan patsaan juhliessaan EM-kultaa. Helsingin kaupunki suojeli Mantan patsasta esimerkiksi jääkiekon MM-finaalin aikana viime kesäkuussa, koska patsas on vanha, eikä se kestä kiipeämistä.
Kovin moni ei osannut odottaa, että Italian finaalivoitto olisi kerännyt ihmisiä patsaan äärelle, mutta toisin kävi. Italialaiskannattajat uivat ja ja juhlivat Mantan patsaalla Italian lippu käsissään. Voit katsoa italialaisten voitonjuhlia Mantalta alla olevalta videolta. Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Myös Roomassa juhlat olivat ylimmillaan, kun voitto ratkesi Gianluigi Donnarumman torjuttua Bukayo Sakan rangaistuspotkun.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
- Näkökulma: Gareth Southgate langetti kirouksensa nuorten harteille – Uudenlainen, seksikäs Italia oli vahva kollektiivi, josta aina löytyi se tarvittava palanen
- Huomasitko? Leonardo Bonucci lähetti tv:ssä kovan kuitin englantilaisten suuntaan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järkyttävä video Walesin alasarjoista leviää – ”Pidättäkää hänet!”
- Ensimmäinen iso maa uhkaa vetäytyä MM-kisoista
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä

- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Haastattelu: Uutta seuraa etsivä Tatu Varmanen kertoi miksi jätti ruotsalaisseuran – ”Ei siinä olisi mitään järkeä…”
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä