Lionel Messillä kenties viimeinen mahdollisuus hiljentää kriitikot – tuleeko hänestä vihdoin voittaja?
Kuva: Getty Images
24. kesäkuuta vuonna 1987 Rosariossa syntynyt Lionel Messi on voittanut seurajoukkuetasolla kaiken mahdollisen, mutta maajoukkuepaidassa menestystä ei ole tullut.
Kuusi kertaa Kultaisen pallon voittanut Messi on monien mielestä maailman paras pelaaja, osan mielestä hän ei sitä ole. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat perustelevat mielipidettään usein juuri sillä, ettei Messi ole johdattanut Argentiinaa menestykseen. Myös Messin seurauskollisuutta on kritisoitu – hänen pitäisi osoittaa taitonsa muuallakin kuin Espanjan La Ligassa.
Messille aukeaa kuitenkin oiva mahdollisuus hiljentää kriitikot, kun Argentiina kohtaa Brasilian lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pelattavassa Copa Américan finaalissa. Se saattaa olla Argentiinan kapteenina toimivalle Messille myös viimeinen mahdollisuus maajoukkuemenestykseen.
Argentiina on edennyt aiemmin neljään arvokisafinaaliin Messin kanssa, mutta on hävinnyt ne kaikki. Copa Américassa se on joutunut pettymään kolme kertaa, vuosina 2007,2015 ja 2016. Kenties se isoin pettymys on kuitenkin ollut vuoden 2014 MM-finaali, jonka Argentiina hävisi Saksalle jatkoajan jälkeen.
Päättyykö finaalipettymysten putki? Tuleeko Messistä vihdoin voittaja? Se selviää ensi yönä Suomen aikaa kello 3:00 alkavassa ottelussa, joka näkyy suomeksi selostettuna sekä V Sportin Jalkapallo -kanavalta että Viaplayssa.
Lionel Messi has finished as runner-up in all four major tournament finals he has reached with Argentina:
2007 Copa America
2014 World Cup
2015 Copa America
2016 Copa America
Is today the day he *finally* wins a trophy with La Albiceleste?
Is today the day he *finally* wins a trophy with La Albiceleste?
LUE MYÖS:
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”