Torstaina selvisi, että Huuhkajien entisen kapteenin Niklas Moisanderin pelaajaura jatkuu Allsvenskania johtavassa sarjan puolustavassa mestarissa Malmö FF:ssä. 35-vuotias toppari allekirjoitti MFF:n kanssa puolitoistavuotisen sopimuksen. Hän siirtyy seuraan ilmaissiirrolla, sillä sopimus Moisanderin kipparoiman Werder Bremenin kanssa päättyi viime kauteen.

Moisander oli kertonut avoimesti jo bundesliigakauden päätyttyä muuttavansa perheineen Ruotsiin. Hänen vaimonsa on kotoisin Tukholmasta, ja perhe suunnittelee asettuvansa asumaan Ruotsin pääkaupunkiin, kun puolustajan pelaajaura päättyy. Uusi seura löytyi kuitenkin Etelä-Ruotsista, eikä Tukholman seudun seuroista oltu Moisanderiin kunnolla edes yhteydessä.

– Mitään varsinaista kontaktia ei ollut, ei. Ei se ole kuitenkaan enää tärkeää. Olen nyt täällä, Moisander kommentoi naurahtaen Fotbollskanalenille.

Turkulaislähtöinen Moisander kertoo pitäneensä viime sarjakauden päätyttyä pari-kolme viikkoa lomaa ja aloittaneensa sen jälkeen omatoimiset harjoitukset. Päätös Skånen maakuntaan muutosta syntyi lopulta nopeasti, kun Moisander kuuli Malmön olevan hänestä kiinnostunut.

– Minusta tuntui, että he todella halusivat minut tänne. Se on aina ollut minulle tärkeää. Juttelin tietysti urheilujohtaja Daniel Anderssonin kanssa ja sain sen tunteen.

– Tietysti Malmö on Ruotsin suurin seura. Olen aina seurannut Allsvenskania ja tulee olemaan kivaa pelata täällä, Moisander lisäsi.

Malmössä Moisander saa jälleen seurakaverikseen laitapuolustaja Felix Beijmon, joka kuului Werder Bremenin vahvuuteen vuosina 2018-2020. Moisander saikin Beijmolta suositukset seuravalinnalleen. Lisäksi hän kertoi keskustelleensa etukäteen Malmössä pitkään pelanneiden suomalaisten, Jonatan Johanssonin ja Markus Halstin kanssa.

Moisander liittyy Malmön harjoitusvahvuuteen perjantaina, mutta pelilupa on valmis vasta 15.7. lähtien. Näin ollen uutta vahvistusta ei nähdä vielä Malmön mukana Mestarien liigan karsintojen ensimmäisellä kierroksella Mikael Soisalon edustamaa Riga FC:tä vastaan. Joka tapauksessa mahdollisuus Mestarien liigan lohkovaihepeleihin oli Moisanderille ylimääräinen motivaatiotekijä Malmöön siirtymiselle.

– Tietysti sekin vaikutti. Tärkeintä oli kuitenkin tunne, että seura haluaa minut. Se, että meillä on mahdollisuus pelata Mestarien liigassa – jossa olen onnekseni jo urani aikana pelannut – on totta kai suuri motivaatiotekijä minulle urallani.

[readmore from=Moisander-Niklas]

Malmö pelasi Mestarien liigan lohkovaiheessa peräkkäisinä syksyinä 2014 ja 2015. Eurooppa-liigan lohkovaiheessa Malmö pelasi kausilla 2018-2019 ja 2019-2020. Kummallakin kaudella Malmö selviytyi myös ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle.

Kaikkiaan Malmö on 62 A-maaottelua pelanneelle Moisanderille uran kuudes seura ulkomailla. Hän on pelannut aiemmin Hollannissa Zwollen, AZ Alkmaarin ja Ajaxin joukkueissa, italialaisessa Sampdoriassa sekä viimeiset viisi vuotta Werder Bremenissä. Kapteeninnauhaa hän on kantanut Suomen maajoukkueen lisäksi Alkmaarissa, Ajaxissa ja Bremenissä.

Mestarien liigassa Moisander on pelannut kaikkiaan 20 ottelua. Eurooppa-liigassa pelejä on kertynyt 19.