Ruotsin EM-vahti on haluttu pelaaja – kiinnostuneita ainakin kolmesta huippusarjasta
Kuva: Getty Images
Ruotsin maalia EM-kisoissakin vartioineen Robin Olsenin työntantaja on AS Roma, ainakin toistaiseksi. Viime kauden lainalla Evertonissa viettänyt 31-vuotias nimittäin kiinnostaa huippuseuroja laajalla säteellä.
Valioliigan West Hamin kerrotaan kiinnostuneen ruotsalaisen otteista nimenomaan EM-esitysten kautta, mutta panneen merkille tämän oivalliset otteet jo muutamissa esiintymisissä Evertonin maalilla.
Irons kohtaa tietojen mukaan kilpailua, mikäli aikoo paljon nähneen Olsenin todella Lontooseen naarata. AS:n mukaan myös La Liga -mestari Atlético Madrid, ja Ranskan mestaruuden puolestaan voittanut Lille ovat vahdista kiinnostuneita.
Lille menetti mestarijoukkueestaan juuri maalivahdin, Mike Maignanin AC Milaniin. Tässä valossa Ranska saattaisi olla kiinnostava osoita Olsenille – tarjolla voisi olla ykkösvahdin paikka. Atléticossa Jan Oblakin syrjäyttäminen tuskin onnistuu ilman väkivaltaa, eikä West Hamin Lukasz Fabianskikaan paikkaansa helpolla luovuttane.
Olsenilla on Roma-sopimustaan jäljellä vielä kaksi vuotta.
LUE MYÖS:
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta