Yhdysvaltojen naisten 44 ottelun tappioton putki poikki! Ruotsi tarjoili shokkihoitoa olympialaisten avauksessa
Kuva: Getty Images
Ruotsin naiset ovat kukistaneet Yhdysvallat 3–0 Tokion olympialaisten G-lohkon avausottelussa. Ottelu pelattiin Suomen aikaa keskiviikkopäivänä.
Vlatko Andonovskin valmentamaa USA:a pidetään tai pidettiin täysin suvereenina ennakkosuosikkina kesän turnauksessa, sillä joukkue on voittanut makedonialaisvalmentajan alaisuudessa 22 ottelua 23 mahdollisesta.
Naiset ovat pelanneet olympialaisissa jalkapalloa kuusi kertaa, ja neljästi kultamitalit on ripustettu amerikkalaisten kauloihin. Viimeksi kymmenen vuotta sitten naisten maailmanmestaruuden on saavuttanut joku muu maa kuin Yhdysvallat.
Ruotsi olikin ainut joukkue, jota Andonovskin suojatit eivät olleet onnistuneet voittamaan. Joukkueet pelasivat tasan 1–1 huhtikuussa. USA tuli silloin tasoihin ottelun loppuhetkillä kiistanalaisen rangaistuspotkutuomion avustamana.
Skandinaavit pistivät tänään vielä hieman paremmaksi.
Ruotsi dominoi heti alkupotkusta, ja uuden mantereen asukit pysyivät vauhdissa mukana vain Alyssa Naeherin, 33, torjunnoilla. Kuparinen rikkoutui 25. minuutilla Stina Blacksteniusin, 25, maalilla. Sama nainen lisäsi Ruotsin johdon 2–0:een yhdeksän minuuttia tauon jälkeen.
[readmore from=Tokion-olympialaiset]
Juventuksen Lina Hurtig, 25, puski loppulukemat 18 minuuttia ennen loppua. Hänet oli vaihdettu kentälle tunnin kohdalla, ja hänen maalinsa katkaisi Megan Rapinoen, 36, mukanaan tuoman piristysruiskeen. Tämä oli otettu sisään minuutti Hurtigin jälkeen.
Tappio oli yhdysvaltalaisten ensimmäinen sitten vuoden 2019 tammikuun, jolloin Ranska otti 3–1-voiton ystävyysottelussa. Verrattain kilpailullisessa ottelussa Yhdysvallat oli hävinnyt viimeksi maaliskuussa 2014. Silloin Tanska kaatoi sen 3–5 Algarve Cupin kutsuturnauksessa.
Puolustavan keskikenttäpelaajan Julie Etrzin, 29, keskenkuntoisuus näkyi Yhdysvaltojen otteissa Ruotsia vastaan. Keskikenttä yritti kurkottaa joka kolkkaan, mutta Ruotsi pääsi purjehtimaan siitä helponnäköisesti läpi.
Yhdysvallat osui ottelussa kahdesti maalipuihin, ja Hedvig Lindahl, 38, torjui kertaalleen Carli Lloydin, 39, erinomaisen maaliyrityksen. Toisaalta Ruotsi hukkasi vielä enemmän omia paikkojaan. Ruotsit vyöryivät loistavasti laidoilta ja olivat hyvin organisoituneita vetäytyessään puolustusasemiin, valkopaidat olivat suurimman osan ajasta aseettomia.
Yhdysvallat kohtaa lauantaina Uuden-Seelannin, joka on etukäteen ajateltuna lohkon heikoin joukkue. Ruotsinmaalaisista mittaa ottaa Australia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman