Ykkösessä rämpinyt TPS teki kovan kaappauksen Veikkausliigasta – ”Hienot fiilikset tulla takaisin”
Kuva: Juha Tamminen
Heikosti kautensa Ykkösessä aloittanut Turun Palloseura on vahvistanut hyökkäyskalustoaan Ilari Mettälällä.
27-vuotias Mettälä palaa takaisin TPS:n riveihin vajaan neljän vuoden tauon jälkeen loppukauden mittaisella lainasopimuksella.
Tampereen Ilvestä vuodesta 2018 lähtien edustanut Mettälä pelasi Turussa edellisen kerran vuosina 2015-17 ja teki tuolloin 22 maalia 52 pelaamassaan ottelussaan.
Mettälä loukkaantui vakavasti viime vuoden syyskuussa Veikkausliigaottelussa TPS:ää vastaan. Hänen nilkkansa operoitiin ja pitkän kuntoutusjakson jälkeen hän on viimein pelikunnossa.
– On todella hienot fiilikset tulla takaisin, mulla on Tepsistä ja Turusta pelkkiä hyviä muistoja. Minulla on pitkä kuntoutus takana, mutta nyt on jo kuukausi treenaamista alla. Pelituntuma ei ole ihan täydellinen, mutta hyvässä vaiheessa jo mennään. Uskon, että pystyn auttamaan joukkuetta, on upeaa myös päästä pelaamaan Kasper Hämäläisen kanssa. Ykkönen on ollut todella tasainen sarja ja uskon, että TPS on sarjan kärkitaisteluissa mukana, Mettälä sanoi TPS:n tiedotteessa.
ILARI METTÄLÄ + TPS = 
Hyökkääjä @ilarimettala palaa takaisin TPS:n riveihin kauden 2021 loppuun asti ulottuvalla lainasopimuksella: fc.tps.fi/fi/uutiset/hyo…
Ilari Mettälän kummiyritys kaudella 2021 Uotila & Laine.
#FCTPS #Ykkönen #Turku #TKOMV
Ilari Mettälän kummiyritys kaudella 2021 Uotila & Laine.
#FCTPS #Ykkönen #Turku #TKOMV
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan