HJK otti sunnuntai-iltapäivän ratoksi rutiinivoiton IFK Mariehamnista, Veikkausliigan kohtaamisessa.

Kolmeen sarjapisteeseen riitti tällä kertaa yksi maali, jonka iski FF Jarosta tammikuussa Töölöön siirtynyt – ja porttinsa samalla Pikkuhuuhkajiin avannut Anthony Olusanya.

21-vuotias hoiti pallon verkkoon 65. peliminuutilla KuPS:n taannoisen mestaruuden arkkitehti Luis Murillon esityöstä.

Juuri ennen Olusanyan osumaa kentän jättivät reilun tunnin peliaikaa saaneet Tim Sparv ja Santeri Hostikka; viimeisimmät Klubiin tänä vuonna siirtyneistä, noin kahdestakymmenestä pelaajasta.

Eurokiireittensä keskellä kotimaista pääsarjaa hoiteleva HJK antoi edellä mainitun kaksikon lisäksi peliaikaa muiden muassa Kevin Kouassivi-Benissanille ja Taddeus Nkengille.

HJK johtaa Veikkausliigaa nyt jo 12 pisteen erolla kakkospaikan KuPS:iin, joka on pelannut kaksi ottelua helsinkiläisiä vähemmän. Kuopiolaiset pelaavat kauden 15. pelinsä kello 18.30 alkaen, kun sitä vastaan kotiottelussa asettuu sarjanousija KTP.

Päivitetty 15.8.2021 klo 17.02 – KuPS:n ottelu