Jalkapallon puolustavan suomenmestarin HJK:n taival Mestarien liiga -karsinnoissa tyssäsi edellisellä, 2. kierroksella täpärään tappioon ruotsalaiselle Malmölle. Europelien formaattiuudistus ja täksi kaudeksi perustettu Konferenssiliiga tarjoavat HJK:lle lohkovaiheeseen kuitenkin jopa kaksi ”varapatruunaa”. Niistä ensimmäisen pariin päästään tänään tiistaina.

HJK:n eurotaival jatkuu nyt azerbaidzhanilaista Neftchi Bakua vastaan. Ensimmäinen ottelu pelataan Bakussa tiistaina Suomen aikaa kello 20. Ottelustadion on 11 000 katsojaa vetävä Bakcell Arena, ja pelin tuomari skotlantilainen William Collum. Toinen osaottelu pelataan Helsingissä Bolt Arenalla torstaina 12.8. kello 19 alkaen. Tuolloin oikeutta jakaa saksalainen Deniz Aytekin.

Otteluparin voittaja etenee Eurooppa-liigan playoff-kierrokselle Turkin suurseura Fenerbahcea vastaan ja varmistaa paikan vähintään Konferenssiliigan lohkovaiheessa. Häviäjän pelit jatkuvat Konferenssiliigan playoff-kierroksella. Siellä vastaan tulee joko israelilainen Maccabi Haifa tai färsaarelainen HB Tórshavn.

Vuonna 1906 perustettu Neftchi Baku tuntee lempinimen ”Öljytyöläiset” ja seuran logossakin on öljynporaustorni. Neftchi on yhdeksänkertainen azerbaidzhaninmestari, ja eurokentillä jo kokenut joukkue, sillä se pelaa Euroopassa nyt 15. kerran. Viime kauden tynkäkarsinnoissa (otteluparit pelattiin yksiosaisina) Neftchi putosi jatkosta Galatasaraylle maalein 1-3. Kansallisen mestaruuden Neftchi puolestaan voitti kahden pisteen erolla Qarabagiin.

Komein saavutus on ilman muuta paikka Eurooppa-liigan lohkovaiheessa kaudella 2012-2013. Neftchi pudotti tuolloin playoff-kierroksella kyproslaisen APOEL:in. Lohkovaiheessa se saavutti kolme pistettä, kahdesta tasapelistä Partizan Belgradia ja yhdestä Internazionalea vastaan. Suomalaista seuraa Neftchi Baku ei ole koskaan europeleissä kohdannut.

Pelkästään UEFA:n rankingia katsoessa HJK ja Neftchi Baku ovat jokseenkin yhtä vahvoja. HJK:n ranking-pisteet ovat 5,5 ja Neftchin tasan 5. Molemmat myös aloittivat karsinnat Mestarien liigan 1. karsintakierrokselta. HJK voitti Buducnost Podgorican yhteismaalein 7-1 ja Neftchi Dinamo Tbilisin yhteismaalein 4-2. Toisella kierroksella HJK taipui Malmölle 3-4 ja Neftchi Olympiacosille 0-2.

Transfermarktin markkina-arvoja vertaillessa suosikin asema kallistuu Neftchi Bakulle. Sen joukkueen kokonaisarvoksi sivusto listaa 8,4 miljoonaa euroa (20 pelaajaa), kun HJK:n vastaava lukema on 5,75 miljoonaa euroa (25 pelaajaa). Markkina-arvot eivät luonnollisesti kuitenkaan mittaa pelaajien absoluuttista tasoa, vaan niihin vaikuttavat muun muassa pelaajien iät ja sopimustilanteet, joten liikaa lukemia ei sovi tuijottaa.

Kun HJK:n ja koko Veikkausliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi rankataan Transfermarktin maanantaina päivittämissä arvioissa Filip Valencic 600 000 euron markkina-arvollaan, on Neftchin joukkueessa viisi häntä arvokkaampaa pelaajaa. He ovat järjestyksessä joukkueen kapteeni, keskikenttämies Emin Mahmudov (1 milj. euroa), Le Havresta hankittu ranskalaistoppari Romain Basque (800 000€), pelintekijä Namiq Alasgarov (750 000€), oikea laitapakki Omar Buludov (700 000€) ja guinealainen keskikenttämies Mamadou Kane (700 000€).

Edellämainitusta sekstetistä Mahmudov ja Alasqarov kuuluvat myös Azerbaidzhanin maajoukkuevahvuuteen. He tekivät myös otteluparissa Dinamo Tbilisiä vastaan joukkueensa maalit, kaksi mieheen. Mahmudovin molemmat maalit syntyivät rankkarista.

Viime sarjakaudella (2020-2021) Alasqarov mätti huimat 19 liigamaalia ollen ylivoimaisesti joukkueensa paras, ja myös koko sarjan maalintekijä. Lähin haastaja omassa joukkueessa pystyi kuuteen maaliin. Azerbaidzhanin liigakausi 2021-2022 ei ole vielä alkanut.

[readmore from=HJK]

Mamadou Kane puolestaan pelaa Guinean kovassa A-maajoukkueessa, ja on ollut maansa maaotteluissa avauskokoonpanossa viisi kertaa tänä vuonna. Tänään 31 vuotta täyttävä laitalinkki Harramiz on puolestaan São Tome & Principen A-maajoukkuepelaaja. Hän on pelannut koko tähänastisen uransa Portugalin sarjoissa. Sekä Harramiz että portugalilaistoppari Hugo Basto siirtyivät joukkueeseen tänä kesänä Estoril Praiasta.

Koko Neftchin joukkueesta hieman yli puolet on azerbaidzhanilaisia, mutta ulkomaalaisia on yhdeksän yhdeksästä eri maasta.

HJK:n kokoonpanosta ovat tänään sivussa loukkaantumisten takia ainakin Atomu Tanaka ja Markus Halsti.