KuPS värväsi kokeneen liigapelaajan Ilveksestä – valmentaja Simo Valakarin vanha tuttu
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa toisena oleva KuPS kertoo kotisivuillaan vahvistaneensa joukkuettaan 27-vuotiaalla Felipe Aspegrenillä. Sarjan laitapuolustajien parhaimmistoon kuuluva Aspegren siirtyy joukkueeseen Ilveksestä. Aspegrenin sopimus kattaa loppukauden, mutta siinä on optio ensi kaudesta.
Kolumbiassa syntynyt, mutta jo lapsena Suomeen muuttanut Aspegren sai jalkapallo-oppinsa HJK:n junioreissa. HJK:n edustusjoukkueeseen ei tietä kuitenkaan auennut, joten kaudeksi 2013 Aspegren siirtyi Interiin. 19-vuotiaana pelatulla läpimurtokaudella peliaikaa tulikin jo 29 ottelussa.
Interin jälkeen Aspegrenin reitti on kiertänyt SJK:n, TPS:n ja KTP:n kautta Ilvekseen, johon hän siirtyi vuonna 2016. KuPS on puolustajalle nyt siis uran kuudes veikkausliigaseura.
Kaikkiaan Aspegren on pelannut Veikkausliigassa 196 ottelua. Maalisyöttöjä otteluissa on kertynyt 14 ja maaleja yksi. Toistaiseksi ainoa osuma näki päivänvalon kaudella 2016.
Tilastojen valossa Aspegrenin paras kausi oli viime vuosi, kausi 2020. Tuolloin hän antoi 20 ottelussa kahdeksan maalisyöttöä, ja jakoi sarjan syöttöpörssin voiton yhdessä KuPS:n Urho Nissilän kanssa. Tällä kaudella Aspegren on pelannut Ilveksessä seitsemän ottelua ilman tehomerkintöjä. Aspegren pystyy pelaamaan molemmilla laidoilla laitapuolustajana, laitatopparina tai wing-backina, joten monikäyttöisyydestäkin lienee KuPS:lle iloa.
Vielä torstain Konferenssiliigan karsintaottelussa FC Astanaa vastaan Aspegren ei saa pelata, mutta mikäli KuPS etenee parista jatkoon, voi hän päästä myös europelien makuun.
– Tulen totta kai loistavilla fiiliksillä Kuopioon. KuPS on hyvä joukkue, joka pelaa hyvää jalkapalloa. On ollut kiva katsoa joukkueen europelejä ja tietysti toivon, että pystymme kaatamaan FC Astanan ja etenemään jatkoon, puolustaja toteaa seuran tiedotteessa.
[readmore from=Aspegren-Felipe]
– Simo Valakari on minulle tuttu valmentaja SJK:sta ja myös juniorimaajoukkueista. Joukkueessa on myös useampikin tuttu pelaaja Ilveksen ajoilta.
Aspegren on pelannut myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa kahdeksan ottelua. A-maaotteluita ei tilillä ole.
LUE MYÖS:
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan