Sivusto: Veikkausliigan huippupuolustaja lähellä siirtoa Ranskaan – hinta jopa puoli miljoonaa euroa
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin avainpuolustaja Rick Ketting on lähellä siirtyä Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla pelaavan Toulousen riveihin, uutisoi seuran toimintaa läheltä seuraava LesViolets.com.
Sivuston saamien tietojen mukaan Ketting, 25, on saapunut tänään torstaina Toulouseen ja läpäissyt siirtoa edeltäneen lääkärintarkastuksensa. Sopimus tullaan allekirjoittamaan lähituntien aikana.
Toulouse ja Veikkausliigassa kolmantena oleva FC Inter ovat neuvotelleet Kettingin siirrosta useita päiviä. Ensimmäiset huhut nousivat pintaan aiemmin tällä viikolla.
[readmore from=Veikkausliiga]
Siirtosumman odotetaan olevan noin 500 000 euroa. Kyseessä olisi suuri raha pelaajasta, jonka sopimus seuran kanssa on päättymässä. Käytännössä Interin kausi pelastuisi taloudellisesti, jos numerot pitävät paikkaansa.
Ketting on pelannut tällä kaudella 11 ottelua Veikkausliigassa. Hän on kerännyt Suomen kentillä vyölleen yhteensä 80 ottelua, joista 36 tuli IFK Mariehamnin paidassa. Viime kauden päätteeksi Ketting valittiin Veikkausliigan tähdistöön.
Toulousea edustaa tällä hetkellä myös suomalaislupaus Naatan Skyttä. 19-vuotias siirtyi Ilveksestä Ranskaan viime helmikuussa. Toulouse maksoi hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta myös 500 000 euroa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos