Brasilialaistoimittajat kritisoivat Neymaria – supertähti marssi median eteen: ”On tullut aika astua esiin”
Kuva: Getty Images
Brasilia voitti Perun torstain ja perjantain välisenä yönä 2-0 ja jatkaa upeaa MM-karsintaurakkaansa karsintalohkon kärkipaikalla.
Brasilia on voittanut jokaisen karsintaottelunsa ja johtaa ylivoimaisesti lohkoa.
Neymar iski Brasilian toisen maalin avausjakson lopussa. Neymar sai peliesityksestään kritiikkiä etenkin brasilialaistoimittajien toimesta.
Neymaria kritisoitiin muun muassa siitä, miten hän reagoi, kun häntä rikottiin. Brasilialaistoimittajien mielestä Neymarin pitäisi käyttäytyä samalla tavalla kuin Leo Messin, joka harvemmin menettää malttinsa rikkeiden yhteydessä.
Leo Messi iski hattutempun Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa – jääkö Chile jälleen ulos MM-kisoista?
Neymar ei liiemmin pitänyt saamastaan kritiikistä. – En tiedä, mitä minun on tehtävä, jotta ihmiset kunnioittaisivat minua. Minun haukkuminen on muuttunut jo normaaliksi, jota on kestänyt jo pitkään. Toimittajat, kommentaattorit ja muut tekevät sitä. En enää pidä haastatteluiden antamisesta, mutta nyt on tullut hetki astua esiin, koska kärsin epäkunnioittavista teoista, Neymar puhisi. Lähde: ASLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”