Ennakkopaketti Helmarien MM-karsintoihin: Lohkon asetelmat, aikataulut ja mistä pelit näkyvät

Kuva: Juha Tamminen
Tänään tiistaina 21. syyskuuta on Suomen naisten A-maajoukkueella eli Helmareilla suuri päivä. Helmarit aloittaa karsintansa kohti vuoden 2023 MM-turnausta, kun se kohtaa avausottelussaan Slovakian Turussa Veritas Stadionilla. Käymme tässä jutussa läpi Suomen ja lohkon asetelmia karsintojen alkaessa.
MM-kisat pelataan 20.7.-20.8.2023 Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kisat kestävät aiempaa pidempään, sillä tärkeimpänä uutuutena naisten MM-turnauksen osallistujamaiden määrää on nostettu 24 maasta 32 maahan.
Kyseessä on ensimmäinen eteläisellä pallonpuoliskolla pelattava naisten MM-turnaus, ensimmäiset kahden maan kesken jaettavat naisten MM-kisat sekä ensimmäinen Oseaniassa pelattava globaali aikuisten arvoturnaus. Myös turnauksen palkintorahojen summa tuplaantuu edellisistä vuoden 2019 MM-kisoista.
Ensimmäiset viralliset naisten MM-kisat pelattiin vuonna 1991, ja siitä lähtien kisoja on pelattu aina neljän vuoden välein. Ensimmäisissä kahdessa turnauksessa pelasi 12 maata, vuosina 1999-2011 osallistujamaiden määrä nousi 16:een, ja viimeiset kaksi turnausta pelattiin jo 24 maalla.
Nyt, yhdeksänsissä MM-kisoissa joukkueita on siis jo 32, ja pelattavia otteluita 64. Naisten MM-kisojen ylivoimaisesti menestynein maa on puolet mestaruuksista (4) voittanut USA. Saksalla on kaksi mestaruutta, ja Norjalla ja Japanilla yksi.
Kaikkiaan naisten MM-kisoissa on pelannut historian saatossa 36 eri maata. Kaikissa kahdeksassa turnauksessa mukana ovat olleet USA, Saksa, Norja, Ruotsi, Brasilia, Japani ja Nigeria. Selvästi kasvaneen joukkuemäärän vuoksi on selvää, että MM-kisadebytantteja tullaan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa näkemään. Toivottavasti Suomi olisi yksi näistä ensikertalaisista.

Suomen lohko
Euroopan MM-karsintalohkot arvottiin viime vappuaattona. Suomi pelaa karsintalohkossa A, jossa on tasan yksi suosikki: länsinaapurimme Ruotsi. Euroopan rankingykkönen (ja maailmanrankingin kakkonen) Ruotsi pelasi loistavat olympiakisat Japanissa ja selvisi aina loppuotteluun saakka, taipuen lopulta rangaistuspotkukisassa Kanadalle. Olisi jättimäinen sensaatio, jos nimekäs ja huippulaadukkaita yksilöitä kuhiseva Ruotsi ei selvittäisi tietään suoraan MM-kisoihin – mutta toki urheilussa on aina yllätyksillekin sijansa.

Karsintaformaatti
Kaikkien yhdeksän karsintalohkon voittaja selviytyy suoraan MM-turnaukseen, mutta kakkostenkin tie jatkuu vielä jatkokarsinnoissa. Helpolla ei kisapiletti jatkokarsinnasta irtoa, sillä yhdeksästä maasta vain kaksi pääsee varmuudella MM-kisoihin. Lohkokakkostenkin vertailu on sikäli olennaista, että kolme parasta lohkokakkosta selviää suoraan jatkokarsinnan toiselle kierrokselle. Maalieroakaan ei siis voi missään vaiheessa laiminlyödä. Rankingissa sijoille 4-9 sijoittuneet lohkokakkoset pelaavat kolmessa parissa paikoista toiselle playoff-kierrokselle. Sekä ensimmäinen että toinen playoff-kierros pelataan yksiosaisina. Arpa ratkaisee, kumman maan kotikentällä ottelu pelataan. Toisen playoff-kierroksen kolme voittajaa sijoitetaan ”minisarjataulukkoon”, johon otetaan huomioon sekä karsintalohkon tulokset että toisen playoff-kierroksen ottelu. Tämän rankingin kaksi parasta pääsee MM-kisoihin. Rankingin kolmas pääsee kamppailemaan kisapiletistä helmikuussa 2023 pelattavassa kymmenen maan globaalissa playoff-turnauksessa, joka järjestetään Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ”MM-kisojen testitapahtumana”. Turnaukseen osallistuu yhden Euroopan maan lisäksi kaksi maata Aasiasta, Afrikasta, Pohjois- ja Keski-Amerikasta sekä Etelä-Amerikasta ja vielä yksi maa Oseaniasta. Maat jaetaan kolmeen minipudotuspelikaavioon, ja jokaisen kaavion voittaja saa paikan MM-kisoissa. Tässäpä olisi kieltämättä ikimuistoinen taival Helmareille lunastaa ensimmäinen MM-kisapaikkansa.Aikataulu
Koronapandemiasta johtuneista arvoturnausten siirtelyistä johtuen ensi kesän EM-kisat ajoittuvat erikoisesti MM-karsintojen keskelle. Suomi pelaa otteluistaan kuusi ennen EM-kisoja ja loput kaksi kisojen jälkeen. Huipputärkeät MM-karsintapelit toimivatkin siis tavallaan samalla tärkeinä harjoitusotteluina EM-kisojen lähestyessä. Suomen otteluiden kotipelien pelipaikoista on selvillä vasta kaksi. Slovakia kohdataan siis tänään Turussa ja Irlantia emännöidään lokakuussa Helsingin Olympiastadionilla. Suomen otteluaikataulu näyttää kokonaisuudessaan seuraavalta: 21.9.2021 Suomi-Slovakia, Turku 21.10.2021 Georgia-Suomi 26.10.2021 Suomi-Irlanti, Helsinki 25.11.2021 Ruotsi-Suomi, Göteborg 8.4.2022 Slovakia-Suomi 12.4.2022 Suomi-Georgia 1.9.2022 Irlanti-Suomi 6.9.2022 Suomi-Ruotsi Euroopan playoff-vaihe: 3.-11.10.2022 Maailmanlaajuinen playoff-turnaus: 17.-23.2.2023Mistä pelit näkyvät
Kaikki Helmarien MM-karsintaottelut tullaan näkemään Ylen kanavilla, oletettavasti sekä TV:n puolella että Yle Areenassa. Myös vuoden 2023 MM-lopputurnauksen lähetysoikeudet ovat Ylellä. Yle tiedotti asiasta viime helmikuussa. Lähetys tiistai-illan Suomi-Slovakia -ottelusta alkaa Ylellä kello 18. Ottelu alkaa kello 18.15.Helmarien joukkue
Suomen iskukyky on ollut viime aikoina hyvä, ja menestyksekkäät EM-karsinnat olivat näyttö ennen kaikkea erittäin pitävästä puolustuspelaamisesta. Suomi voitti kahdeksasta karsintaottelustaan seitsemän ja pelasi vieraissa 1-1-tasapelin Portugalin kanssa. Omiin meni kahdeksassa pelissä pallo vain kahdesti, eikä kertaakaan niin sanottuna ”normaalina” pelitilannemaalina. Portugali teki maalinsa rankkarista, ja Albanian maali Suomen 8-1-murskavoitossa oli Natalia Kuikan epäonninen oma maali. Menestysreseptin keskeisin ainesosanen oli tiivis puolustus, mutta vieläkin suurempi ilonaihe oli epäilemättä Helmarien sisukas loppuun saakka pelaaminen, josta saatiin monta ikimuistoista todistetta. Portugalissa Linda Sällström tasoitti pelin juuri ennen 90 minuutin täyttymistä, ja karsintojen loppusuoralla Suomi teki voittomaalit lisäajalla sekä Skotlantia että Portugalia vastaan.

LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa