Helmarien tähtipelaajan joukkueen peliin odotettiin kauden ennätysyleisöä – peruttiin vastustajan koronaryppään takia, joukkueessa useita rokottamattomia
Kuva: Getty Images
Helmarien tähtipelaaja Natalia Kuikan seurajoukkueen Portland Thornsin piti pelata sunnuntain vastaisena yönä NWSL-liigan sarjaottelu Washington Spiritiä vastaan. Ottelu jouduttiin kuitenkin siirtämään, kun Washington Spiritin joukkueessa todettiin neljä koronavirustartuntaa.
Useissa ulkomaisissa sarjoissa koronatartunnat eivät ole enää aikoihin johtaneet pelien peruutuksiin. Yksi syy on se, että tartuntoja pelaajilla on yksinkertaisesti vähemmän kuin pandemian ensimmäisten aaltojen aikana. Toisaalta myös yksittäisiin tartuntoihin reagoidaan useimmiten vain määräämällä tartunnan saanut tai virukselle altistunut pelaaja karanteeniin, muun joukkueen hoitaessa ottelun.
Nyt NWSL päätti kuitenkin perua ottelun. Neljä tartuntaa kerralla oli jo paljon, mutta huoli vain kasvoi, kun The Athleticin toimittajalle Pablo Iglesias Maurerille kerrottiin, että Washington Spiritin joukkueessa on useita täysin rokottamattomia pelaajia – erään lähteen mukaan jopa kahdeksan.
BREAKING: Multiple sources telling me that tonight’s match between the Washington Spirt and Portland Thorns has been called off.
Spirit have 4 positive COVID cases; multiple sources also tell me that the club has “multiple” unvaccinated players. One source said # as high as 8.
Spirit have 4 positive COVID cases; multiple sources also tell me that the club has “multiple” unvaccinated players. One source said # as high as 8.
*Silver lining alert*
The @NWSL Thorns game tonight in Portland was postponed over COVID-19 concerns with the opponent.
So the Thorns owner did this:
The @NWSL Thorns game tonight in Portland was postponed over COVID-19 concerns with the opponent.
So the Thorns owner did this:
11 year old girl Avery was surprised by her mom today when they flew into Portland so she could go to her first Thorns game tonight. The postponement was heartbreaking.
Thank you @LindseyHoran (and Fergie) for taking time out of your day to help make her trip special.
Thank you @LindseyHoran (and Fergie) for taking time out of your day to help make her trip special.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin



