Historian menestynein jalkapalloilija on nyt vapaa agentti – 38-vuotias konkari tähyilee vielä MM-kisoihin
Kuva: Getty Images
Euroopan huippuseuroista tuttu Dani Alves on irtisanonut sopimuksensa brasilialaisseura São Paulon kanssa.
38-vuotias Alves edusti São Pauloa elokuusta 2019 lähtien. Reilun kahden kauden aikana hän ahkeroi seuran riveissä yhteensä 95 ottelua ja kirjautti niissä tehot 9+14.
Päällisin puolin kaikki näytti hyvältä, mutta todellisuudessa pinnan alla kuohui. Brasilialaisseura jätti kahden vuoden aikana maksamatta Alvesille palkkoja noin kolmen miljoonan euron edestä, jonka myötä osapuolten välit tulehtuivat. Lopulta laitapuolustaja kyllästyi tilanteeseen ja irtisanoi vuoden 2022 loppuun asti ulottuneen sopimuksen.
Alves ei kuitenkaan aio päättää pelaajauraansa. Konkaripuolustaja tähyilee vuoden 2022 MM-kisoihin. Hän haluaa olla mukana Brasilian kisamiehistössä ja päättää sen jälkeen uransa.
Uransa aikana Sevillaa, Barcelonaa, Juventusta ja Paris Saint-Germainia edustanut Alves on historian menestynein jalkapalloilija. Hän on voittanut urallaan peräti 42 pokaalia. Viimeisin pysti tuli Tokion olympialaisista, jossa Alvesin kipparoima Brasilia juhli kultaa kaadettuaan finaalissa Espanjan.
Serial title-winner Dani Alves has terminated his contract with Sao Paolo and is now a free agent, according to multiple reports 
Will we see a possible Barca reunion?
Will we see a possible Barca reunion?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Sarjanousijoiden kohtaaminen päättyi turkulaisjuhliin
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen elokuussa Australiaan – Palermo haastaa Juventuksen
- Santeri Haarala selätti sydänlihastulehduksen – palasi Djurgårdenin harjoituksiin
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy
- Englannin ja Saksan seurat panivat show’n pystyyn – näin europelien puolivälierät päättyivät torstaina
- AC Oululle surkeita uutisia
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Joel Pohjanpalo ja Jesse Joronen elokuussa Australiaan – Palermo haastaa Juventuksen
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- Huomasitko? Hollannin liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyi Ykköseen – tässä syy
- Sarjanousijoiden kohtaaminen päättyi turkulaisjuhliin
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- AC Oululle surkeita uutisia
- Santeri Haarala selätti sydänlihastulehduksen – palasi Djurgårdenin harjoituksiin
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
