Kreikka – Ruotsi: Ruotsilla hommat jiirissä
Kuva: Getty Images
MM-karsinnat
Kreikka – Ruotsi
Keskiviikko 08.09. klo 21:45
Ruotsin tilanne B-lohkossa alkaa näyttää todella vahvalta: kolmesta ottelusta on tullut pelkkiä voittoja ja Espanjan kaataminen on työnäytteenä todella kova. Lohkovoitosta tulee tätä menoa Espanjan ja Ruotsin välinen taisto, ja muut saavat tyytyä lohkossa murusiin. Tämä ottelu olisi toki voitettava, tai skenaario hajoaa hyvinkin pikaisesti.
Kreikka on tahkonnut tässä vaiheessa pelkkiä tasapelejä, joista Espanjalta nyhdetty piste on tietysti hyvä asia. Tasureilla ei kisoihin ole kuitenkaan asiaa, ja John van’t Schipin miehistö tulee tähän matsiin taatusti kovalla asenteella. Sunnuntain peli näytti jo olevan menemässä kreikkalaisille, kunnes Kosovo läimäisi tasoituksen yliajalla. Kreikan kokoonpanossa ei ole odotettavissa ihmeellisiä muutoksia sitten viikonlopun.
Ruotsi pelasi viikonloppuna harjoitusottelun Uzbekistania vastaan, ja voitti kierrätetyllä kokoonpanolla ottelun 2-1. Vuosi 2021 on ollut Janne Anderssonin suojateille mainio, vaikka EM-kisoista saattoi jäädä hieman jossiteltavaa. Kokoonpano on myös ruotsalaisilla melko jiirissä jo mainiosti sujuneen Espanja-ottelun jäljiltä – tosin Magnus Danielson on jälleen mukana pelikieltonsa jälkeen.
Lyö vetoa ottelusta:
Kreikka on varmasti motivoitunut ja pistää ottelussa kaiken likoon. Runsasmaalisuus kiinnostaa vähän, sillä markkinat tuntuvat uskovan lähes sokeasti underiin. Otetaan pikkuläpsy vedosta Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 2,45. LUNASTA TARJOUS tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle

- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa