Leo Messi ei pitänyt argentiinalaismedioiden käytöksestä: ”Kohtelivat meitä kuin olisimme epäonnistuneet pahasti..”
Kuva: Getty Images
Elokuussa PSG:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen allekirjoittanut Leo Messi voitti kesällä Copa Américan mestaruuden Argentiinan A-maajoukkueen mukana.
34-vuotiaalle Messille kyseessä oli A-maajoukkueuran ensimmäinen pokaali.
Argentiinan A-maajoukkueen viime vuodet ovat olleet vuoristoratamaisia. Mukaan mahtuu lukuisia finaalipaikkoja, mutta myös huomattavasti heikommin sujuneita turnauksia.
Messi tiedostaa, ettei Argentiina ole maailman paras maajoukkue.
– Kaikki on hienoa, kun voitamme. Ajattelemme aina olevamme parhaita, vaikka asia ei olekaan niin. Emme olleet huonoimpia hävittyämme finaaleja, emmekä ole parhaita voitettuamme Copa Américan. Tärkeintä on antaa kaikki mahdollinen kentälle ja jos emme voita, niin sellaista se joskus on. Finaaleihin eteneminen ei ole helppoa, eikä sitä arvosteta. Päinvastoin, Messi muistutti ESPN:lle.
Messi pääsi viimein viettämään kesälomaa hyvillä mielin.
– Aiemmin meitä kohdeltiin epäonnistujina. Ei ole helppoa voittaa maailmanmestaruutta. Aiemmin maajoukkueturnausten jälkeen olin huonolla päällä kahden viikon ajan, enkä halunnut tehdä mitään, mutta kesän turnauksen jälkeen minulla oli ensimmäistä kertaa hyvät lomat, Messi viittasi Copa Américan mestaruuteen.
Messin mielestä argentiinalaismedia on kohdellut maajoukkuetta huonosti
– Jotkut mediat kohtelivat meitä kuin olisimme epäonnistuneet pahemman kerran. He sanoivat, ettemme pelaisi Argentiinan puolesta ja halusivat meidät ulos maajoukkueesta, vaikka annamme aina kaiken mahdollisen maajoukkueelle. Me haluamme voittaa pokaaleja kaikista eniten, mutta ei kaikki ole kiinni voitoista tai tappioista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa

- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”