Karmea höykytys! – Miesten Kakkosen ottelu päättyi 11-0
Miesten Kakkosen A-lohkossa nähtiin aikamoiset murskajaiset. Lohkossa viimeisenä majaileva Mikkelin Pallo-Kissat isännöi lohkokakkosta PEPO:a Lappeenrannasta.
Ottelusta ei muodostunut mitään varsinaista jännitysnäytelmää. Vieraiden Zachary Sukunda viimeisteli avausosuman jo ottelun toisella minuutilla.
Vain pari minuuttia myöhemmin MiPK joutui kaatamaan vieraiden pelaajan rangaistusalueellaan ja Malik St. Prix laittoi pilkun verkkoon.
Kymmenen minuutin kohdalla Nikke Veikkanen kasvatti johdon jo kolmen maalin suuruiseksi.
Taukoon mennessä lappeenrantalaiset olivat karanneet jo 8-0-johtoon.
Veikkanen sekä Karibian saarivaltiosta Saint Luciasta kotoisin oleva St. Prix viimeistelivät kumpikin hattutempun. Samaan pystyi myös Juuso Enbuska.
Ottelun viimeisestä maalista vastasi 64. minuutilla Joonatan Sinkkonen. Hän oli tullut vaihdosta sisään vain seitsemän minuuttia aiemmin.
Lappeenrantalaisjoukkue kasvatti voittoputkensa nyt kuuden ottelun mittaiseksi ja se on seitsemän pistettä kärjessä olevaa Järvenpään Palloseuraa perässä. PEPO on pelannut kuitenkin kaksi ottelua vähemmän kuin lohkokärki.
MiPK sen sijaan pelasi viidennen peräkkäisen voitottoman ottelunsa. Edellisen kerran mikkeliläiset voittivat 7. elokuuta Atlantiksen vieraana.
Kauaa ei Pallo-Kissat voi haavojaan nuolla. Seuraava ottelu on jo lauantaina Klaukkalassa, kun Nurmijärven Palloseura isännöi mikkeliläisiä.
PEPO:n kausi jatkuu myös lauantaina vierasottelulla MyPaa vastaan.
Lappeenrantalaisten Twitter-tili eli voimakkaasti MiPK-ottelun tapahtumissa mukana. Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Kansi kiinni, siinä vielä kunniataulukko maalintekijöineen.
St. Prix'n, Veikkasen ja Enbuskan hattutempulliset, unohtamatta Joonatan Sinkkosen PEPO-uran ensimmäistä!
Lauantaina jatketaan Myllykoskella, jahti jatkuu!
#PEPOHeart #Kakkonen
St. Prix'n, Veikkasen ja Enbuskan hattutempulliset, unohtamatta Joonatan Sinkkosen PEPO-uran ensimmäistä!
Lauantaina jatketaan Myllykoskella, jahti jatkuu!
#PEPOHeart #Kakkonen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen