Kuten koko jalkapallomaailma tietää, Lionel Messi siirtyi Barcelonasta Paris Saint-Germainin riveihin. Messi olisi mediatietojen mukaan suostunut alentamaan palkkansa puoleen, jotta olisi voinut jäädä Barcelonaan. Sekin tie oli taloudellisesti mahdoton La Ligan uusien talouspykälien johdosta.

Pariisi oli varmasti myös mieluinen vaihtoehto, koska argentiinalainen pääsi yhdistämään voimansa jälleen hyvän ystävänsä Neymarin kanssa.

Ilmaiseksi Messin ei tarvitse Pariisissa pelata. L’Équipe paljasti argentiinalaistähden sopimuksen tarkemmat tiedot tänään lauantaina.

Kaiken kaikkiaan Messi tienaa kolmen vuoden aikana 110 miljoonaa euroa. Tältä kaudelta hänen tililleen kolahtaa 30 miljoonaa ja kahdelta seuraavalta 40 miljoonaa per kausi.

Argentiinalainen ei saanut PSG:ltä allekirjoitusbonusta ilmaissiirtonsa aluksi, mutta ranskalaislehden mukaan Messi saa uskollisuusbonusta 15 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisäksi hänen tilipussinsa karttuu vielä kryptovaluuttasivuston crypto.com välityksellä. Yhteistyösopimus on PSG:n taloudellisesti kannattavin paidassa näkyvien sponsorien jälkeen.

Arvioiden mukaan Messi saa tätä kautta vielä hieman yli 30 miljoonaa euroa lisää sopimuksensa aikana.

Osa Messin palkasta maksetaan kryptovaluuttana, tarkemmin eräänlaisina fanikolikkoina. Niiden omistajilla on oikeus osallistua pieniin seuraan liittyviin päätöksiin.

Messin ja Neymarin palkat ovat suunnilleen samaa suuruusluokkaa. Kylian Mbappé tienaa noin 25 miljoonaa euroa kaudessa. Hänen on huhuttu hylänneen PSG:n rahakas jatkosopimus. Mbappé on yhdistetty vahvasti Real Madridiin. Ranskalaisen 22-vuotiaan hyökkääjään sopimus pariisilaisseuran kanssa päättyy kesällä.

Messi ja Neymar eivät ole onnistuneet maalinteossa vielä tällä kaudella. PSG kohtaa seuraavaksi Ranskan Ligue 1:ssä Lyonin kotonaan. Ottelu pelataan sunnuntaina 19. syyskuuta kello 21.45.

Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.

L'ÉQUIPE

@lequipe
La star argentine Lionel Messi perçoit 30 M€ net par saison dont un million en cryptomonnaie. S'il honore son contrat au PSG jusqu'en 2024, il empochera au minimum 110 M€ grâce à une prime de fidélité ow.ly/kD3U50GcgSf