Ranska – Suomi: Ranska ei parhaimmillaan
Kuva: Juha Tamminen
MM-karsinta
Ranska – Suomi
Tiistai 07.09. klo 21:45
Huuhkajien MM-karsinnat jatkuvat kovalla testillä, kun vuorossa on vierasmatsi hallitsevaa maailmanmestaria Ranskaa vastaan. Kohtaaminen tapahtuu suomalaisten näkökannalta otolliseen aikaan, sillä Ranskan EM-kisat päättyivät hieman hämmentävissä tunnelmissa, eivätkä esitykset ole syksyllä olleet parhaita mahdollisia. Huuhkajilla on alla vapauttava voitto Kazakstanista, mutta tiistaina tilaa ja aikaa tulee olemaan huomattavasti vähemmän.
Ranskan vaikeudet tuntuvat olevan voittopuolisesti henkilökemioiden puolella, kun pelaajien vanhemmatkin riitelivät kisojen jälkeen keskenään. Tilannetta eivät helpota mm. Kylian Mbappen sekä N’Golo Kanten loukkaantumiset. Jules Kounde vetäytyi joukkueesta punaisen korttinsa jälkeen. Ukrainaa vastaan Didier Deschampsin suojatit pelasivat lauantaina tasapelin, eikä esitystä erikseen voi hehkuttaa – sen verran puolivillaista läpsyttelyä kentällä nähtiin. Parannettavaa jäi tiistaiksi kosolti.
Suomi aloitti Kazakstan-ottelun voittopuolisesti seisoskelemalla, mutta ottelun edetessä alkoi peli aukeamaan. Toisen jakson esitys oli jo oikein hyvä. Joel Pohjanpalo tuntuu nykyään vastaavan joukkueen maaleista. Onni Valakari ja Nikolai Alho esiintyivät ottelussa edukseen. Etenkin Teemu Pukilla tuntui olevan Valakarin kanssa hyvä yhteys. Suomi saa tiistain otteluun Glen Kamaran pelikiellosta, eikä miehen merkitystä keskikentän dynamona voi liiaksi korostaa.
Lyö vetoa ottelusta:
Ranskalaiset muistavat vielä viimevuotisen harjoitusottelun tappion Huuhkajille. Lisäksi näissä otteluissa Ranska pystyy ratkaisemaan lohkovoiton, joten motivaatiot ovat varmasti tapissa. Vetopuolella voisi Suomea kokeilla viihdevetoon. Maalin tappiollakin lunastetaan, kun valitaan konservatiivinen tasoitus: vetosuositus on Aasialainen tasoitus, Suomi +1.5 kertoimella 2,32. LYÖ VETO ILLALUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet